Kuva: Sub

Spedestä kertova elokuva valmistuu ahdistelusyytteistä huolimatta - kohu huomioidaan sisällössä

17.03.2022 10:15 - Minttu Tikkanen

Lenita Airisto kertoo muistelmateoksessaan Pasasen yrittäneen raiskata hänet.

Pertti "Spede" Pasasesta kertova elokuva ilmestyy vuonna 2023. Tuoreessa tiedotteessa mainitaan, että viimeaikaiset syytteet raiskausyrityksestä ja muusta seksuaalisesta ahdistelusta tullaan huomioimaan myös tulevan elokuvan sisällössä.

Seksuaalisen ahdistelun nosti ensimmäisenä esiin Lenita Airisto, 85, joka kertoo tuoreessa Noitanaisen ilosanoma -muistelmateoksessaa Pasasen yrittäneen raiskata hänet. Tämän jälkeen myös Katariina Souri kertoi oman kokemuksensa joutumisestaan Pasasen seksuaalisesti ahdistelemaksi.

Yellow Film & TV:n tuottama uutuuselokuva ei tule käsittelemään Pasasen elämää lapsesta lähtien, vaan keskittyy erityisesti elokuvien tekoon ja Pasasen innovatiivisimpaan ajanjaksoon 1960 -ja 1970-lukujen aikana. Elokuvan roolitus paljastetaan ensi kesänä.

Muokattu: poistettu toista Spede-elokuvaa valmistelevan elokuvantekijän sitaatti. 

Lue myös: IL: Lenita Airisto kertoo uutuuskirjassa Spede Pasasen yrittäneen raiskata hänet - kommentoi, miksi kertoo asiasta nyt

Lähteet: ePressi

Kilpailut

Uusimmat