Kuva: AOP / Matti Matikainen

Mikko Leppilampi hyppää rock-muusikon rooliin tulevassa elokuvassa - mukana myös Paula Vesala

01.11.2022 11:45 - Lauri Kujanpää

Elokuvan No Love Lost -bändi nousi tähdenlennon lailla maailmanmaineeseen ja teki jäsenistään miljonäärejä. Vuosien jälkeen on aika tehdä comeback.

Näyttelijä Mikko Leppilammen tähdittämä Comeback-elokuva saapuu valkokankaille syksyllä 2023.

Elokuva kertoo entisistä miljoonatilin tehneistä rokkareista, jotka ovat ajautuneet elämässä erilleen ja erilaisiin elämäntilanteisiin. He tapaavat jälleen tehdäkseen comebackin, mutta kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin kukin on ajatellut.

- Tonyn rooliin oli haastavaa, mutta samalla kiehtovaa antautua. Hahmo on extravagantti ja roisi. Tunnistan tyypin hyvin myös tosielämästä. Sitä näytellessä ei voi jarrutella ja on lupa revitellä. Se on mulle näyttelijänä ihan fantastinen haaste ja samalla siviiliminälleni aidosti vapauttavaa ja terapeuttista, Mikko Leppilampi kommentoi tiedotteessa.

Elokuvan pääosissa nähdään Mikko Leppilammen (Tony) lisäksi Ville Myllyrinne (Pete), Paula Vesala (Katarina) ja Anni Iikkanen (Ellie). Muissa rooleissa ovat Pamela Tola, Marja Packalén, Mari Perankoski, Kirsi Ylijoki, Armi Toivanen ja Vuokko Hovatta.

Elokuvaa kuvataan parhaillaan pääkaupunkiseudulla. Sen ovat käsikirjoittaneet Petri Karra ja Aleksi Bardy. Ohjaajana toimii Petri Kotwica.

Elokuvan No Love Lost -bändi nousi tähdenlennon lailla maailmanmaineeseen ja teki jäsenistään miljonäärejä. Kitaristi Tony joi miljoonansa eikä ole vuosiin pystynyt soittamaan sointuakaan. Kitarat ovat kanissa eikä uusia biisejä synny. Laulusolisti Katarinaa koskeva viesti tavoittaa Tonyn. Pitkään raittiina ollut laulaja on retkahtanut kohtalokkain seurauksin päihteisiin.

Perhekotiin sijoitetun Katarinan teini-ikäinen tytär Ellie ottaa yhteyttä Tonyyn selvittääkseen perhetaustojaan. Samalla hän paljastaa Tonylle salaisuuden, joka saattaa mahdollistaa No Love Lostin comebackin ja pelastaa Tonyn talouden. Alkaa seikkailu, johon matkakaveriksi Tony saa bändikaverinsa, nykyisen peruskoulun opettajan Peten, jolla ei niin ikään ole enää bändityöllä ansaittuja rahoja. Miten käy No Love Lostin comebackin?

- Comeback on elokuva kahdesta miehestä, joilla on takana loistava tulevaisuus. Ehkä siksi se on koskettanut meitä tekijöitä - Bardyä, Karraa ja Kotwicaa - niin syvästi ja omakohtaisesti. Toivon, että katsojia se tulee huvittamaan, käsikirjoittaja ja tuottaja Aleksi Bardy toteaa.

Lue myös: Uusi alkuperäissarja dramatisoi ikimuistoisen skandaalin takavuosilta - pääosassa Mikko Leppilampi

Lue myös: Beata Leppilampi jakoi kauniita hääkuvia - katso rakkautta hehkuvat otokset

Kilpailut

Uusimmat