Kuva: Nelonen / Petri Aho

Redrama puuttuu Vain elämää -erikoisjaksosta, tunteikas selitys videolla: "Pakko laittaa fokus toipumiseen"

08.11.2022 12:15 - Iiro Myllymäki

Alkoholismistaan avoimesti puhunut Redrama keskittyi erikoisjaksojen kuvaamisen aikana terveyteensä.

Vain elämää -ohjelmasta esitetään perjantaina kauden ensimmäinen erikoisjakso. Jaksossa artistit yllättävät toisensa kappalevalinnoillaan. Artistikatraasta yksi on kuitenkin joukosta poissa, sillä Redrama, 45, on päättänyt keskittyä terveytensä hoitamiseen erikoisjaksojen kuvausten aikana.

Redrama, oikealta nimeltään Lasse Mellberg, oli sarjan kuvauksissakin avoin päihderiippuvuudestaan ja esimerkiksi itsemurha-aikeistaan. Vain elämää -erikoisjaksossa Redrama lähettää muille artisteille videotervehdyksen.

- Niin kuin huomaatte, en ole kanssanne siellä. Ei ollut helppo päätös, mutta näin minun on nyt pakko tehdä. Olen ollut toipumisen tiellä jo kuukausikaupalla. Tilanne on sellainen, että minun on pakko laittaa kaikki fokus terveyteeni ja toipumiseen. Sairaus, joka minulla on, on tunne-elämän sairaus. Siihen liittyy paljon muuta, ja päihteidenkäyttö on vain oire siitä syvemmästä ongelmasta, Redrama sanoo videolla.

Artisti kiittää kollegoitaan ymmärryksestä ja tuesta, jota on heiltä saanut Vain elämää -leirin jälkeenkin. Hän herkistyy videon aikana.

- Totta kai olisin halunnut olla mukana, mutta… Se meidän viikkomme ei häviä koskaan. Eikä ystävyytemme, sen te kaikki olette ihanalla tavalla osoittaneet uudestaan ja uudestaan, Redrama sanoo.

Miehen videotervehdys saa artistit puhumaan yleisesti terveyden tärkeydestä. Vain elämää -kaudella nähdään Redraman lisäksi Tommi Läntinen, Yona, Pete Parkkonen, Jyrki 69, Erika Vikman, Meiju Suvas ja Mikko Alatalo.

Redrama kertoi ennen kauden alkua Voice.fi:n haastattelussa retkahtaneensa keväällä ennen sarjan kuvauksia 12 vuoden raittiuden jälkeen. Toinen retkahdus tapahtui pian kuvausten jälkeen. Mies lähti syksyllä kuukauden kestävään, alkoholisteille suunnattuun Minnesota-hoitoon.

- Onneksi takana on ne 12 raitista vuotta, niin tiedän, mikä toimii minulle ja mihin pitää mennä. Puhelimeni on täynnä numeroita, joihin voi soittaa, Redrama sanoi.

Miehen koko haastattelun voi kuunnella alta tai Podplaysta.

Vain elämää nähdään Nelosella perjantaisin klo 20.00.

Lue myös: Redrama avautuu Vain elämää -ohjelmassa hetkestä, jolloin ei enää halunnut elää: "Kaikki oli suunniteltuna"

Lue myös: Redrama retkahti ennen Vain elämää -leiriä ja vielä sen jälkeen - takana oli 12 raitista vuotta

Kilpailut

Uusimmat