Kuva: AOP

Anna: Tommi Korpela avautuu kokemastaan ulkonäön arvioinnista: "Olikin yhtäkkiä Itäkeskuksen gigolo"

10.01.2023 17:15 - Sanni Seppä

Korpela kertoo, että hänen ulkonäköönsä on suhtauduttu eri tavalla eri aikoina.

Ulkonäköpaineisiin ja ulkonäön arvosteluun törmää toisinaan meistä jokainen, eikä näyttelijä Tommi Korpela, 54, ole ollut poikkeus. Korpela kertoi Annalle kokeneensa aikoinaan ristiriitaisia tuntemuksia kehostaan ja ulkonäöstään. 

- Olen pitkä, 191-senttinen. Nuorena minulla oli järkyttävä akneiho. Mielestäni olen kolho, muistutan Miina Äkkijyrkän lehmäveistoksia, minulla on helvetin pitkät tikkujalat ja neliskanttinen itäsaksalainen yläkroppa, Korpela sanoo. 

Näyttelijä palkittiin Jussi-patsaalla vuonna 2008 elokuvasta Miehen työ ja Korpela kertookin saaneensa sen jälkeen todella mielenkiintoisia töitä. Edessä oli tuolloin kuitenkin myös ristiriitaisuuksia, eikä kaikki siitä koitunut julkisuus ollut ainoastaan mukavaa.

- Toisaalta rooli poiki myös kiusallista julkisuutta, sillä yllättäen minua arvioitiin ulkonäköni kautta. Se oli kovin ristiriitaista ja hämmentävää. Ensin sai 20 vuotta kuulla olevansa vääränlainen ja sitten olikin yhtäkkiä Itäkeskuksen gigolo, näyttelijä selittää. 

Nykyään Korpela on kuitenkin sinut ulkonäkönsä kanssa. 

- Nuoressa mielessä se tuntui kauhealta vedätykseltä, mutta olen saanut sen jälkeen tehdä niin paljon kaikenlaisia rooleja, ettei asialla ole enää juurikaan merkitystä. Eihän enää edes järjestetä legendaarisia vuoden seksikkäin mies -äänestyksiä. Sääli… hehhe, Korpela sanoo. 

Lue myös: Anna: Tommi Korpela suhteestaan Elina Knihtilään: "Vaatii työtä, tuskaa ja luottamusta"

Lue myös: Tommi Korpela vaikuttavimmasta roolistaan: "Siinä kysyttiin myös henkilökohtaista uskoa"

Lähde: Anna

Kilpailut

Uusimmat