Elokuvassa hahmot huijaavat toisiaan olan takaa.
Viihde
6 kuukautta sitten
Anna: Tommi Korpela avautuu kokemastaan ulkonäön arvioinnista: "Olikin yhtäkkiä Itäkeskuksen gigolo"
Korpela kertoo, että hänen ulkonäköönsä on suhtauduttu eri tavalla eri aikoina.
Viihde
11 kuukautta sitten
Korpela on pitänyt yhtä Knihtilän kanssa jo 30 vuotta.
Viihde
noin vuosi sitten
Mies sai palkinnon roolistaan elokuvassa Tyhjiö.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Intensiteettiä ei saa hukata, vaikka ympärillä tapahtuu koko ajan.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Tommi Korpela osaa eläytyy niin draamaan kuin komediaankin.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Ikitie kertoo karun puolen suomalaisesta historiasta.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Suomalaisen anniskeluravintolan julkaisema video esittelee suomalaisuutta koomisimmillaan.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Iskelmän Iltapäivä
yli 8 vuotta sitten
Antti J. Jokisen 4. syyskuuta ensi-iltaan tulevassa Kätilö-elokuvassa Tommi Korpelalla on moraalittoman miehen rooli.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Näyyttelijät Tommi Korpela ja Kari Hietalahti kertoivat Matka 2011 -messuilla valmistautuvansa Kenraali Pancho ja pojat Pohjoiskalotilla -ohjelman kolmanteen tuotantokauteen. Syksyllä nähtävässä sarjassa pohjoisen vedet vaihtuvat eteläisen Euroopan lämpimiin vesiin.
Musiikki
yli 13 vuotta sitten