Kuva: Antti Rastivo

Uusi kotimainen toimintaelokuva oli viikonlopun ylivoimaisesti katsotuin

31.01.2023 10:15 - Minttu Tikkanen

Elokuva sijoittuu Lapin erämaahan.

Menneenä viikonloppuna ensi-iltansa saanut kotimainen toimintaelokuva Sisu oli viikonlopun ylivoimaisesti katsotuin elokuva Suomen elokuvateattereissa.

Ensi-iltaviikonloppunsa eli kolmen vuorokauden aikana teos keräsi jopa 27 594 katsojaa ympäri maata.

Tuottaja Petri Jokirannalle yleisöryntäys ei tullut yllätyksenä, sillä elokuvaan on suhtauduttu myönteisesti jo esimerkiksi ennakkonäytöksissä.

"Sisu-elokuvamme on saanut riehakkaan vastaanoton ennakkonäytöksissä ja festivaaleilla, joten tiesimme mitä odottaa omalta kotiyleisöltä Suomessa", Jokiranta kuvailee tiedotteessa.

Jalmari Helanderin ohjaama elokuva sijoittuu Lapin erämaahan, missä päähenkilö Aatami etsii epätoivoisesti kultaa sotakoneiden pauhatessa jossain etäämmällä. Kun kimpale sitten viimein löytyy, lähtee Aatami viemään sitä lähimpään kaupunkiin, mutta törmääkin natsisotilaiden partioon, jota joutuu pakenemaan henkensä edestä.

Trailerin voit katsoa alta tai täältä.

Lue myös: Kotimainen kauhutrilleri vie mökille, jonka verinen historia ei jätä rauhaan - Max Seeck käsikirjoittajana

Lue myös: Selma Vilhusen vielä Suomessa näkemätön uutuuselokuva saa jo tunnustusta maailmalla

Kilpailut

Uusimmat