Kuva: Julius Konttinen

Jos Suomi voittaa Euroviisut, onko Heikki Paasonen halukas juontajaksi? Mies kommentoi

07.02.2023 08:15 - Iiro Myllymäki

Heikki Paasonen hävisi vuonna 2007 juontajakilvassa Mikko Leppilammelle.

Heikki Paasonen, 39, juonsi perjantaina 3. helmikuuta Nelosella ja Ruudussa lähetetyn Emma Gaala -lähetyksen. Voice.fi haastatteli miestä ennen gaalaa punaisella matolla, ja koko haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Heikki Paasonen on menestynyt juontajakonkari, mutta yhtä unelmiensa juontokeikkaa hän ei saanut. Vuonna 2007 kohistiin, kun Paasonen ei päässyt ennakkoveikkailuista huolimatta juontamaan Suomessa järjestettyjä Euroviisuja, vaan Mikko Leppilampi valittiin pestiin Jaana Pelkosen rinnalle. Paasonen oli jo useampana vuonna toiminut Euroviisujen Suomen karsintojen juontajana ja varsinaisten kansainvälisten kilpailujen selostajana. Paasonen selosti lopulta myös vuoden 2007 viisulähetykset.

Suomen ympärillä on nyt kansainvälisissäkin euroviisufanipiireissä paljon kiinnostunutta kuhinaa, sillä Uuden musiikin kilpailun potentiaaliset euroviisuedustuskappaleet ovat herättäneet paljon kiinnostusta. Suurimmaksi ennakkosuosikiksi on noussut Käärijä kappaleella Cha Cha Cha. Monet viisufanit ovat povanneet Suomelle viisumenestystä, jos Suomi lähettää Käärijän Liverpooliin Euroviisuihin.

Jos Suomi jopa voittaisi Euroviisut tänä vuonna, voisiko Heikki Paasonen toimia ensi vuonna juontajana?

- Olin kerran siinä skabassa ja hävisin Leppilammelle, joka hoiti sen homman törkeän hienosti. Luulen että minun euroviisuaikani ovat takanapäin, Paasonen sanoo.

Jotkut viisufanit elättelevät vieläkin toivoa, että Paasonen pääsisi juontamaan kilpailun. Hekö siis joutuvat nyt pettymään?

- Ihan ehdottomasti. En ole lähdössä. Tässä on aika monta muttaa muutenkin matkassa. Suomen pitäisi ensin voittaa. Se on kerran tapahtunut, ja sain onneksi olla mukana sillä reissulla, Paasonen sanoo.

Paasonen oli vuonna 2006 Ateenassa selostamassa Euroviisuja Ylelle, kun Lordi nappasi historiallisen viisuvoiton. Selostajakollegana oli Jaana Pelkonen.

Muut Emma Gaala -haastattelut pääset kuuntelemaan Podplaysta tästä linkistä.

Lue myös: Robin Packalen vastaa UMK-biisinsä saamaan tyrmäykseen - näkee selkeän syyn ihmisten pettymykselle

Lue myös: Tulokastähti laittoi omia ja ystäviensä hampaita Emma Gaala -asuunsa - "Tykkään hampaista"

Kilpailut

Uusimmat