Kuva: Atte Männikkö

Tositapahtumiin perustuvasta draamasarjasta julki lisätietoa - rooleissa muun muassa Mikko Leppilampi ja Minka Kuustonen

07.02.2023 17:15 - Minttu Tikkanen

Sarjan hahmoissa nähdään paljon todellisiin henkilöihin perustuvia dramatisointeja.

Loppuvuodesta nähtävä uutuussarja Lahti 2001 dramatisoi yhden suomalaisurheilun mieleenpainuneimmista tapahtumista, Lahden dopingskandaalin vuonna 2001. 

Sarja keskittyy useassa aikatasossa kertomaan, mitä tapahtui ja miksi kohutuissa Lahden MM-kisoissa.

Jo aiemmin tiedotettiin Mikko Leppilammen esiintyvän sarjan pääosassa. Tuoreimman tiedotteen mukaan sarjassa näyttelevät myös ainakin Minka Kuustonen, Johannes Holopainen, Kai Vaine ja Jon-Jon Geitel.

Sarjassa seurataan monia todellisuuteen pohjautuvia hahmoja kuten hiihtoliiton entistä puheenjohtaja Paavo M. Petäjää ja hiihtäjiä kuten Mika Myllylää, Janne Immosta, Virpi Kuitusta, Jari Isometsää sekä Harri Kirvesniemeä. Vaikka pohja on todellisissa tapahtumissa, muistuttaa sarjan tuottaja Sara Norberg, että kyseessä on kuitenkin dramatisointi ja fiktiivinen sarja. 

Lahti 2001 ilmestyy Ruutuun loppuvuodesta 2023.

Lue myös: Uusi rikossarja Piiritys on kerännyt ennätysyleisön lyhyessä ajassa - perustuu hyytäviin tositapahtumiin

Lue myös: Uusi rikossarja alkaa - mukana kotimaisia ja kansainvälisiä näyttelijöitä

Kilpailut

Uusimmat