Kuva: Iskelmä

Portion Boys palkittiin Vuoden yhtye -palkinnolla - "Ei oo pulssia"

17.02.2023 19:27 - Jenni Tuusjärvi

Pop-yhtye Portion Boys on tehnyt musiikkia jo yli vuosikymmenen ajan.

Vuonna 2010 perustettu pop-yhtye Portion Boys on palkittu Vuoden yhtye -palkinnolla tänään Tampereella järjestetyssä Iskelmä Gaalassa.

- Ei oo pulssia, yhtyeestä sanaillaan.

- Pitää sanoa, että me ei oltu valmiita tähän, häkeltyneestä yhtyeestä todetaan.

Portion Boys on Vuoden yhtye -kategorian lisäksi ehdolla Vuoden viihdyttäjä -kategoriassa. Lisäksi yhtyeen Elämän ABC -kappale on ehdolla Vuoden iskelmäkappaleeksi.

Viihdemaailman huipulle ponnistaneeseen yhtyeeseen kuuluu viisi jäsentä: Mikael Forsby, Roope Nieminen, Raimo Paavola, A.P.Vuori sekä Tiina Forsby.

Todellisen läpimurtonsa yhtye teki vuonna 2021 julkaistulla Vauhti kiihtyy -kappaleella, jonka yhtye esittää yhdessä iskelmälaulajaduo Matin ja Tepon kanssa. Kappale on saanut yhden jos toisenkin tanssijalan vipattamaan, sillä kappaletta on kuunneltu Spotifyssa lähes 17 miljoonaa kertaa.

Yhtye on kertonut aiemmin Voice.fi:n haastattelussa, että menestyskappaleesta huolimatta yhtye on tehnyt työtä uransa eteen yli vuosikymmenen ajan.

- Monellehan tämä saattaa näyttää siltä, että me olemme yhtäkkiä tullut ihmisten tietoisuuteen Vauhti kiihtyy -biisillä, mutta todellisuudessa tässä on jo todella pitkä matka takana. Äijät vanhenevat hyvää tahtia, mutta kyllä me silti liikutaan, Paavola kommentoi taannoin haastattelussa.

Lue myös: Portion Boys korostaa, ettei ole vain yhden hitin ihme: "Tässä on jo pitkä matka takana"

Lue myös: Portion Boysin naisjäsen JaloTiina ottaa kantaa kohtaamaansa nettivihaan: "Satuttaa minua todella paljon"

Lue myös: Portion Boysin JaloTiina kertoo, miten jaksaa nettivihakohun keskellä - "Näin rajut asiat menevät ihon alle"

Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat