Kuva: AOP / Tomi Natri

Saara Aalto vieraili yllättäen Britannian aamu-tv:ssä - syynä Suomen julistaminen maailman onnellisimmaksi maaksi

23.03.2023 17:15 - Iiro Myllymäki

Briteissäkin tunnettu artisti pääsi muun muassa laulamaan This Morning -ohjelmassa.

Artisti Saara Aalto, 35, oli torstaina 23. maaliskuuta vieraana Britannian ITV-kanavan suositussa aamutelevisio-ohjelmassa This Morning. Aalto kertoi ennen kuvauksia Instagramin tarinoissaan, että häntä pyydettiin vieraaksi ohjelmaan, koska Suomi oli julistettu maailman onnellisimmaksi maaksi jo kuudetta vuotta peräkkäin. Aalto on Isossa-Britanniassa tunnettu suomalainen, sillä hän osallistui maan X Factor -kilpailuun vuonna 2016 ja sijoittui toiseksi. Tämän jälkeen hän kilpaili Briteissä myös Dancing on Ice -ohjelmassa.

Aamuohjelman juontaja Josie Gibson oli lentänyt Suomeen selvittämään, mikä on suomalaisten onnellisuuden salaisuus. Gibson haastatteli ohjelmassa muun muassa Saara Aaltoa Helsingissä Allas Sea Pool -merikylpylässä. Aalto pääsi esittelemään lähetyksessä laulunlahjojaan, sillä lähestyvien Euroviisujen kunniaksi hän lauloi pätkän Ison-Britannian tämänvuotista edustuskappaletta. Ennen laulamistaan Aalto mainitsi myös Suomen edustajan Käärijän ja toivotti onnea sekä Britannian edustajalle Mae Mullerille että Käärijälle.

Juontaja Gibson haki ohjelmaosiossa suomalaisen onnellisuuden lähdettä hyisestä merivesialtaasta kuunneltuaan Aallon lauluesitystä.

- Tuo oli nopeaa ja hauskaa! En voi uskoa, että juontaja oikeasti meni hyytävän kylmään veteen, Aalto kertoi kuvausten jälkeen Instagramin tarinoissaan.

Instagram-tarinat ovat julki 24 tuntia julkaisun jälkeen.

Aalto kertoo tarinoissaan, että häntä myös pyydettiin esittämään pätkä Käärijän Cha Cha Cha -biisiä kuvauksissa, mutta nainen kieltäytyi tästä.

- Sanoin, että se on vähän kuin räppiä, joten ehkä ei tällä kertaa.

Aalto jäi kuitenkin pohtimaan, pitäisikö hänen tehdä oma versionsa kyseisestä Suomen viisukappaleesta.

Lue myös: Saara Aalto yllättyi, kun häntä pyydettiin juontajaksi piilokameraohjelmaan - paljastaa, ketä haluaisi jekuttaa

Lue myös: Sauli Koskinen tunsi myötähäpeää Saara Aaltoa kohtaan tv:ssä - "Tuskanhiki valui selässäni"

Lähde: Daily Mail, The Sun

Kilpailut

Uusimmat