Kuva: Yellow Film & TV

Jättisuosittu jännityssarja Ivalo saa jatkoa - uuden kauden kuvaukset valmistuvat

03.04.2023 14:15 - Minttu Tikkanen

Pääroolissa jatkaa Iina Kuustonen.

Valtavaan suosioon noussut jännityssarja Ivalo jatkuu kolmannelle tuotantokaudelleen. Uutta kautta on kuvattu lähiviikkoina Suomen Lapissa.

Kuvausolosuhteet olivat alusta saakka vähintäänkin haastavat, sillä Lapissa eletään yhä ydintalvea.

"Kuvaukset Ivalossa alkoivat 31 asteen pakkasessa, joten siinä Lappi otti heti luulot pois kuvausryhmältä. Ensimmäisestä kuvauspäivästä selvittiin vain vähäisillä paleltumilla, ja sen jälkeen parinkympin pakkaset eivät ole tuntuneet enää miltään", kuvailee tiedotteessa sarjan tuottaja Jarkko Hentula. 

Pääroolissa jatkaa edelleen Iina Kuustonen, jonka hahmo Nina Kautsalo tekee uudella kaudella paluun Ivaloon aloittaen poliisipäällikkönä tutkinnan salaisesta  kansainvälisestä autobisneksestä. Tilanne kuitenkin kärjistyy, kun tutkinnan aikana ihmisiä alkaa mystisesti kadota. Uuden kauden ohjaa Juha Lankinen.

Ivalo on Elisa Viihteen kaikkien aikojen suosituin alkuperäissarja. Kolmannen kauden on määrä saada ensi-iltansa Elisa Viihde -suoratoistopalvelussa loppuvuodesta 2023. 

Lue myös: Uusi kotimainen rikoskomedia rikkoi nopeasti kaikkien aikojen ennätykset - suosiossa ulkomaita myöten

Lue myös: Tositapahtumiin perustuvasta draamasarjasta julki lisätietoa - rooleissa muun muassa Mikko Leppilampi ja Minka Kuustonen

Lue myös: Kotimainen kauhutrilleri vie mökille, jonka verinen historia ei jätä rauhaan - Max Seeck käsikirjoittajana

Kilpailut

Uusimmat