Suomen huutokauppakeisari -ohjelmasta tuttu Palsanmäki kertoo Seiskalle, että hänellä on pahanlaatuinen kasvain kohdussa.
Tunnetut suomalaiset ovat ehtineet tehdä urallaan monenlaista - kuten monet meistä.
Suomen huutokauppakeisari Aki Palsanmäki ryhtyi vaimonsa Helin kanssa pyörittämään huutokauppakamaria, vaikka se ei ollut heidän haaveensa.
Suomen huutokauppakeisari -ohjelman uusi kausi ei ala suunnitelmien mukaan.
Torstaina 70 vuotta täyttävä Pave Maijanen on joutunut luopumaan soittamisesta ALS-taudin vuoksi, kertoo Ilta-Sanomat.
Suomen huutokauppakeisari sai Business Finlandilta 100 000 euron tukipaketin. Nyt he ovat päättäneet palauttaa saamansa rahat.
Riittävän kalsiumin saannin voi varmistaa tablettien lisäksi oikealla ravinnolla.
Jos maitotuotteet ovat pannassa, kannattaa huolehtia erityisesti riittävästä kalsiumin saannista.
Ohjelmassa kaupataan jokaisen huutokaupan aluksi kuparipannu, josta on tullut oikea hittituote
Esimerkiksi appelisiinimehu ja tofu ovat loistavia kalsiumin lähteitä.
Aki Palsanmäki elää elämänsä parhainta aikaa. Rakkauselämä ja bisnes kukoistavat.
The Animals Observatoryn tuoreet mallistokuvat saivat äidit hieraisemaan silmiään.
Uskallatko kokeilla?
Akin vaimo Heli kertoi päivityksessään, ettei huutokauppakeisari ole puhaltanut koskaan kakusta kynttilöitä. Asia korjattiin heti.
Vaihdevuosien alkamisiän salaisuus voi piillä ruokavaliossa, väitetään tuoreessa tutkimuksessa.
Humaltunut juhlija tuli haastamaan riitaa televisiosta tutulle Aki Palsanmäelle Espanjassa, kerrotaan Ilta-Sanomissa.