- Pyörä jäi paikalleen ja mies lensi yli, Karukoski kertoo Helsingin Sanomille.
Elokuvasta tutut kappaleet on nyt julkaistu Spotifyssä.
Pamela Tolan uusi elokuva julkaistaan tänään perjantaina.
Dome Karukoski ohjasi ison Hollywood-tuotannon ja kertoo nyt siitä, miten se erosi Suomen tuotantoihin verrattuina.
Elokuvaohjaaja kertoo, että nykyään huumeidenkäyttöä pidetään Hollywoodissa heikkouden merkkinä.
Maaliskuu on kuukausi, jolloin pyritään levittämään tietoa endometrioosista.
Dome Karukoski tunnetaan muun muassa Mielensäpahoittaja-, Tyttö sinä olet tähti - ja Tom of Finland -elokuvistaan.
Kivuliaiden kuukautisten lisäksi endometrioosista kärsivän voi olla vaikeaa tulla raskaaksi.
Elokuva kertoo Tolkienin nuoruudesta.
Elokuvan casting on käynnissä.
Thessy Kouzoukas julkaisi kuvan, jonka hän uskoo auttavan myös muita naisia.
Tom of Finland -elokuvan esitysoikeudet on myyty Karukosken mukaan jo ainakin kymmeneen maahan.
Suomalaisohjaaja on pestattu The Starling -elokuvan ohjaajaksi. Karukoski kertoo, että hän sai ohjaustyön osin Leijonasydän- ja Tom of Finland -elokuvien ansiosta.
Raamattuun perehtyneen Karukosken mukaan Jeesus oli todellinen humanisti.
Dome Karukosken mielestä Tom of Finlandina tunnettu suomalaistaiteilija Touko Laaksonen on todellinen sankari.
Tom of Finland palkittiin arvostetulla palkinnolla Göteborgin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.