Kiertue kantaa nimeä Joululauluni.
Hiilihydraattien tuntuva vähentäminen voi aiheuttaa tutkijoiden mukaan ikäviä oireita.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio on nyt monen suosiossa.
Moni karttaa hedelmien syöntiä niiden sokeripitoisuuden vuoksi. Mutta onko se todella tarpeellista?
Erään baarin omistajan mukaan ihmisten tapa tilata ilmaista hanavettä on yleistä ja voi jopa vaikuttaa pienempien baarien liiketoimintaan.
Palaute oli ollut varsin suoraa.
Ketosen levy ilmestyy 3. toukokuuta.
Vaikka suosit vähähiilihydraattista ruokavaliota, ei herkuista silti tarvitse luopua.
Antti Ketonen myöntää olevansa kenkäfriikki.
Suosikkilaulaja julkaisee tänä vuonna albumin.
Artistin debyyttisingle Olisitpa sylissäni on virallisesti vuoden 2018 soitetuin radiokappale.
Jos suosit vähähiilihydraattista ruokavaliota, kannattaa ehdottomasti testiin ottaa herkullinen pitsapohja.
Hittiä soitettiin 10 000 kertaa.
Jos haaveissa on vähentää hiilihydraattien syömistä, mutta leivästä on vaikea luopua, kannattaa testiin ottaa pehmoinen karppileipä.
Viimeiset päivät ennen jouluaattoa pitävät monella sisällään lahjojen paketointia.
Neljänsuora jää määrittelemättömälle tauolle vuodenvaihteessa.