Kirsi Alm-Siira on suomalaisille tuttu uutisankkuri, joka on työssään kertonut valtavan määrän sekä hyviä että huonoja uutisia.
Podcast
noin vuosi sitten
Uutuusohjelmassa nähdään myös useita vierailevia tähtiä.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Alm-Siira löytää voimaa myös urheilusta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Koko kansaa naurattanut pyllähdys sai uutisankkurin pelkäämään työnsä puolesta.
Podcast
yli 2 vuotta sitten
13. lokakuuta vietettiin kansainvälistä epäonnistumisen päivää ja tämän vuoksi MTV kaiveli arkistojensa aarteita.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Alm-Siira ja Jaakko Loikkanen kertoivat uutisen erikoisista kesätyöntekijöistä.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
MTV Uutisten ankkuri vieraili Radio Novan juontaja Esko Eerikäisen haastattelussa.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Alm-Siira kertoo Anna-lehdelle, että ei etsi tällä hetkellä uutta parisuhdetta.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Alm-Siira näyttelee suosikkisarjassa tv-toimittajaa.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Uutisankkuri Kirsi Alm-Siiran perheeseen on saapunut pieni koiranpentu.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Muun muassa Alm-Siiran ystävä Vappu Pimiä on kommentoinut kuvaa.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Uutisankkuri Kirsi Alm-Siiran uusi koiranpentu on saanut ihastuneen vastaanoton sosiaalisessa mediassa.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Kirsi Alm-Siira yritti pidätellä nauruaan loppukevennyksen jälkeen.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Videolla muun muassa Mervi Kallio antaa hellän taklauksen kollegalleen.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Treeni sisältää kuusi eri liikettä.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Julkaisu on kerännyt nopeasti kymmeniä kehuja.
Viihde
yli 4 vuotta sitten