Kuva: Mikko Räsänen

Anna: Kirsi Alm-Siira elää ensimmäistä kertaa sinkkuna - "Olen uuden matkan alussa"

09.06.2021 14:15 - Lauri Kujanpää

Alm-Siira kertoo Anna-lehdelle, että ei etsi tällä hetkellä uutta parisuhdetta.

Suosittu uutisankkuri Kirsi Alm-Siira, 46, kertoo Anna-lehden haastattelussa, että viettää elämänsä ensimmäistä aikakautta sinkkuna. Alm-Siira erosi pitkäaikaisesta miehestään Kalle Siirasta viime talvena.

- Kaipasin itsenäisyyttä, ja olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni sinkku. Siitä lähtien, kun muutin lapsuudenkodistani, olen ollut aina parisuhteessa. Tuntuu, että olen uuden matkan alussa, Alm-Siira kertoo Annalle.

Alm-Siira ei kuitenkaan etsi uutta parisuhdetta saati haaveile villistä sinkkuelämästä.

- Tuntuisi oudolta hakea parempaa ihmistä kuin Kalle, koska en usko, että häntä parempaa on olemassakaan. Menin fiksun ja hyvän miehen kanssa naimisiin, ja nyt olen eronnut fiksusta ja hyvästä miehestä. Sen takia uskon, että asiat järjestyvät.

Ex-parin 8- ja 13-vuotiaat tytöt jäivät asumaan vanhaan kotiin, jossa vanhemmat vuorottelevat, sillä Alm-Siiralla ja Siiralla on myös omat asunnot.

- Olemme edenneet maltillisin askelin. Nukun usein vanhassa kodissani, ja työpaikkani on pysynyt samana. Vietän aika vähän aikaa uudessa asunnossani, sillä niinä viikkoina, kun en ole lasten kanssa, teen paljon töitä.

Alm-Siira teki vastikään uuden aluevaltauksen ja hyppäsi hetkeksi näyttelijän saappaisiin. Alm-Siira nimittäin nähtiin viime maanantaina Salatut Elämät -sarjan jaksossa pienessä roolissa.

Lue myös: Kirsi Alm-Siira nähdään Salatut elämät -sarjassa - katso maistiainen jaksosta

Lue myös: Kirsi Alm-Siiran uusi perheenjäsen saapui vihdoin - pennun nimi ihastuttaa

Lähde ja koko haastattelu: Anna

Kilpailut

Uusimmat