Tähden poika kertoo äitinsä menehtyneen maanantaina kotonaan.
Alm-Siira kertoo Anna-lehdelle, että ei etsi tällä hetkellä uutta parisuhdetta.
Vaikka nauttisit sinkkuelämästä vuosien ajan, saatat jossain vaiheessa alkaa kaivata parisuhdetta ja yhtä, luotettavaa kumppania.
Sinkkuna olemisessa on monia hyviä puolia, jotka voivat ajoittain unohtua.
Tutkimustulokset selittyvät naisten paremmilla sosiaalisilla taidoilla.
Taustalla ei ole kovinkaan suurta mysteeriä.
Sinkkuudessa on paljon hyvää, mutta toisinaan kaipuu suhteeseen yllättää.
Seurustelu ei ole välttämättä virstanpylväs, joka tulisi saavuttaa elämässä tiettyyn ikävuoteen mennessä.
Vaikka talvella yksin nukkuminen saattaa tuntua ikävältä, kesäisin se on vain hyvä asia.
Jokainen on varmasti joskus ihmetellyt, mikä vanhassa ihastuksessa aikoinaan viehätti.
Humans Of Bombay-sivuston Instagram-sivulla yksi kuva on noussut todella suosituksi. Kuvassa oleva nainen kun summaa yhdellä, osuvalla lauseella, miksi hän on sinkku.  
Jonkun mielestä rakkaus tulee vastaan vasta, kun olet luovuttanut ja päästänyt koko ajatuksesta irti. Toiset taas väittävät, että siihen vaaditaan oikea aika. Mutta paikalla on myös oma merkityksensä.
Monet pariutuneet eivät mielellään vaihtaisi sinkkuelämään, mutta siinäkin on hyviä puolia. On olemassa kahdeksan erittäin hyvää syytä, miksi kannattaa mieluummin elää ilman kumppania.