Lauri Ylönen on asunut jo kuukausien ajan Miamissa.
Viihde
noin vuosi sitten
Huutokauppavaroilla halutaan ostaa ja suojella metsää.
Viihde
noin vuosi sitten
The Rasmuksen urasta kertovassa uutuuskirjassa kerrotaan, mitä vaihtoehtoa yhtyeen solisti pohti hiuksiinsa sulkien sijaan.
Viihde
noin vuosi sitten
The Rasmus julkaisee uuden albumin 23. syyskuuta. Tänään levyltä saatiin maistiainen Rise-kappaleen muodossa.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Jos Suomi mielii päästä finaaliin, Lauri Ylösen laulusuorituksen on oltava priimakunnossa, kirjoittaa Voice.fi:n musiikkitoimittaja Iiro Myllymäki.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Emppu Suhonen kertoo ihailevansa pääministeri Marinia.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Rap-artisti Yeboyah nosti esiin, että Jezebel-sanalla on myös rasistinen lataus. Lauri Ylönen kertoo, että hänellä ei ollut tietoa tästä merkityksestä Jezebel-kappaletta kirjoittaessaan.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Pian Torinoon matkaava yhtye on ottanut euroviisuesitykseensä vaikutteita It-elokuvasta. Bändi toivoo pääsevänsä finaalissa kymmenen kärkeen.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
UMK-finaalin esityksessä Lauri Ylösen yltä lähti takki ja paita pois alta aikayksikön.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Jezebel voitti Uuden Musiikin Kilpailun, mutta päätyi pian somekohun keskelle.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
The Rasmus -solisti haluaa pitää entistä paremmin äänestään huolta.
Podcast
yli 2 vuotta sitten
Lauri Ylösen suunnittelema kokonaisuus on nyt ennakkomarkkinointivaiheessa.
Ilmiöt
yli 7 vuotta sitten
Laurin talot -ohjelmassa seurattiin Elastisen talon valmistumista. Ilta-Sanomien mukaan talon rakentajat ovat ajautuneet ilmiriitaan.
Viihde
yli 7 vuotta sitten
Me Naisten haastattelussa Ylönen kertoo, että eroprosessi oli hyvin tunteellinen.
Viihde
yli 7 vuotta sitten
Muusikkona tunnetun Lauri Ylösen toinen intohimo on talojen suunnitteleminen.
Viihde
yli 7 vuotta sitten
Muusikkopariskunta eroaa 12 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Viihde
yli 7 vuotta sitten