Tarvitset avuksesi vain tuolin.
Suvi Kellola julkaisi Facebookissa järkyttävän tekstin kuvien kera siitä, mitä slime eli lima voi tehdä lemmikille.
Taapero onnistui ujuttamaan itsensä lelunsa sisälle niin tiukasti, että lisäapuja tarvittiin.
Palelu voi olla esimerkiksi anemian tai jopa ahdistuksen oire.
Suomessakin myydyt Hot Wheels ja Matchbox -autot voivat olla hyvinkin arvokkaita.
Monelle lapsuusajan kylpyhetkeen liittyi keltainen kumiankka.
Trudy Serres on tuonut hymyn yhteensä 30 lapsen kasvoille antaessaan heille uniikin lahjan.
Video on kerännyt Facebookissa hurjan määrän katselukertoja.
Twinkle-koiran saamat pennut menehtyivät heti syntymänsä jälkeen, ja tämän jälkeen koira on saanut lohdutusta pehmoleluista.
Joululahjatoiveet ovat muuttuneet vuosikymmenien aikana runsaasti teknologisempaan suuntaan. Joskus vielä PEZ-namuannostelijat riittivät pitämään muksun tyytyväisenä.
Äidin mukaan pikkuinen on ihastunut mammuttimaiseen pehmonalleensa.
Neuroottisille nappulanpainajille tarjotaan nyt apua joukkorahoituksen avulla.
Tämän laitteen käyttäminen työpaikalla saattaa aiheuttaa hilpeyttä.
Hauska, mutta tavallaan huolestuttava video koiran vinkulelun nielaisseesta pojasta on kerännyt sosiaalisessa mediassa satoja tuhansia katselukertoja.
Aineenvaihdunta sekä kilpirauhasen toiminta ovat avainasemassa kehomme lämpötilan säätelemisessä.
Yksi pehmo saa roolin Suomessa kuvattavasta elokuvasta, kerrotaan Helsingin Sanomissa.