Puhelimen näytössä on enemmän bakteereja kuin vessanpöntön kannessa.
Brittisotilas kertoo vuonna 2000 ostetun Nokia 3310 toimivan yhä kuin unelma.
Suomalaisyhtiö valmistaa armeijan käyttöön puhelimet maksimaalisella tietoturvalla.
Nyt tiedetään, miten tärkeä älypuhelin oikeasti on suurimmalle osalle ihmisistä.
Tulevaisuudessa akun loppumisesta ei kannata huolehtia, vaikka viettäisitkin päivän kaupungilla.
Jotkut uskovat, että kyse on aikamatkailusta, ja toiset uskovat "puhelimen" kuuluneen avaruusolennoille.  
Älypuhelinaikaan yhä useampi käyttää matkoillaan kännykkää netissä surffaamiseen ja viestittelyyn. Joskus kotiin palatessa pöydällä kuitenkin voi odottaa puhelinlasku, jonka loppusumma voi olla pöyristyttävän suuri.
Moni kännykän käyttäjä ei ole suojannut puhelimensa tietoja millään tavoin.
Michiganin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ihmiset vastaavat sekä yleisluontoisiin että henkilökohtaisiin kysymyksiin rehellisimmin tekstiviestillä.