Naisia ja miehiä ärsyttävät esimerkiksi kumppanin huono hygienia ja käytöstapojen puute.
Erään tuoreen vaimon avioliittoneuvot ovat herättäneet närkästystä verkossa.
Miehen on syytä pitää huolta esimerkiksi hygieniastaan, jos hän haluaa säilyttää naisen mielenkiinnon itseään kohtaan.
Naiset vilkuilevat miehen ulkonäköä, mutta se ei ole päällimmäisin asia, joka kiinnostaa.
Suomalainen nainen on niin monella tavalla kaunis.
Naisten elämässä on paljon sellaista mitä miehet ihailevat.
Miehillä ja naisilla on erilaiset tarpeet niin suhteessa ylipäänsä kuin myös seksin, kodin ja kommunikaation osalta.
Mies saa naisen huokailemaan ihastuksesta, kun näyttää pehmeämmän puolensa.
Mikä saa miehen haluamaan sitoutumista?
Tutkimus kertoo, kummalle sukupuolelle alkoholi edustaa selkeämmin humalatilan saavuttamista.  
Tutkimus kertoo, että tosiasiassa miesten ja naisten eroavaisuudet ovat luultua pienemmät.
Yksi asia naisissa voi pelästyttää miehiä.
Aina joskus tulee tehtyä jotain, mikä harmittaa ja todella kaduttaa.
Yksin kotona oleminen on ihanaa laatuaikaa itselle. Sukupuolet käyttävät ajan haluamallaan tavalla ja erot ovat huomattavat!
Miehet katselevat kuvaansa peilistä keskimäärin 23 kertaa päivässä.
Miehet saattavat tuntea vetoa vastakkaista sukupuolta kohtaan silloin kun naiset eivät itsekään huomaa koko asiaa.