Neljä hääparia sai toisensa suorassa lähetyksessä tänään.
Iskelmän taajuudella koettiin tänään unohtumaton hetki, kun radiokuulijat pääsivät osaksi Suomen suurimpia häitä.
Vaikka morsian ja sulhanen ovatkin hääpäivän päätähdet, ei kaasojakaan pidä unohtaa tärkeänä päivänä. Ota vinkit talteen!
Kuusi kaunista sormusta antavat inspiraatiota tuleville morsiamille.
Kosinnan odottaminen saattaa olla monesta naisesta raastavaa. Erään miehen kirjoittama teksti saattaa kuitenkin avata silmät sille, kuinka mies ymmärtää naisen olevan vaimomateriaalia.
Pariskunnan arjessa aihetta huumoriin antaa muun muassa kymmenen vuoden ikäero.
Kahden lehmän lemmenhetki tallentui maatilalla otettuun hääkuvaan.
”Anoppini sanoi minulle, että pukuni on kauhea ja että minusta tulee kamala vaimo.”
Valokuvaaja seurasi kuvaustilanteessa intuitiotaan, ja epätyypillinen lopputulos on todella kaunis.
Hiuksensa menettänyt morsian ei tahtonut käyttää peruukkia edes hääpäivänään.
Terapialaamat lievittävät häästressiä ja tuovat lisää tyylikkyyttä juhlaan.
Hääpuvun ei todellakaan tarvitse olla valkoinen.
Morsiuspuvuissa huomio kiinnittyy nyt selkään.
Vesimies on melkein innostuneempi itse juhlista, kuin naimisiinmenosta. Sen sijaan Oinas haluaa hallita kaikkea hääjärjestelyä itse.
Morsian halusi erilaisella kuvalla muistuttaa ihmisiä tärkeästä asiasta.
Hääkampauksissa yhdistetään nyt lettejä ja kukkia.