Twitterissä leviävä video on saanut yli kahdeksan miljoonaa katselukertaa parissa päivässä.
Netissä leviää vauhdilla video, jossa eräs amerikkalaisisä järjesti hulvattoman tempauksen tyttärensä huoneessa.
Nuoren julkaisema meikkivideo on saanut paljon positiivista palautetta.
Kaksikosta kuoriutui lähes suvereeneja petoja jalkapallon kanssa.
Netissä leviää raskaana oleville naisille suunnattu uudenlainen minitreeni, jonka väitetään helpottavan raskautta ja jopa nopeuttavan synnytyksen ponnistusvaihetta.
Jopa ruuhkainen autojen pysäköintialue näyttää kiehtovalta, kun sitä kuvataan yläilmoista.
Rohkeassa mainoksessa kaikki ihmiset ovat sairaalloisen ylipainoisia, mutta eräs nuori poika päättää laihduttaa ja liihottaa taivaalla itse rakentamillaan siivillä.
Olavi-albumi palkittiin vuoden rocklevynä viime viikonloppuna järjestetyssä gaalassa. Kyseiseltä albumilta löytyvään kappaleeseen julkaistiin nyt musiikkivideo.
Kolmeminuuttinen mainos saattaa antaa sinulle kylmät väreet. Kyseessä on tunteikas kannanotto suvaitsevaisuuden puolesta.
Puoliminuuttinen mainos sai erityisen lämpimän vastaanoton somekansalta.
Jotkut epäilevät videon aitoutta, mutta urheilubaari vakuuttaa, että kyseessä olisi aito pätkä.
88-vuotiaan miehen tekohampaat aiheuttivat hulvattoman tilanteen kesken arvuuttelupelin pelaamisen.
Vauvamonitori tallensi lapsenlikkana toimineen isoäidin haaverin, jossa asianomaiset eivät onneksi loukkaantuneet.
Koirapotilaan kylmät hermot tekivät vaikutuksen nettikansaan.
Isän ja naimisiin menneen tyttären yhteistanssi yllätti herkän alkunsa jälkeen vieraat ällikällä.
Keski-Sveitsissä sijaitsevan viiden tähden uima-altaalta kuvattu video leviää vauhdilla.