Kuva: Shutterstock

Ihmiset pilkkasivat ja kuvasivat kuntosalille saapunutta naista: "Hän itki pukuhuoneessa"

09.01.2019 10:15 - Reija Saarinen

Tarina on saanut Facebookissa aikaan kiivaan keskustelun.

Facebookissa eräs nainen kertoo karun tarinan kuntosalilta. Hänen kertomansa mukaan hän oli treenaamassa, kun yllättäen huomasi jotain, mitä on vaikea selittää.

"Olin kuntosalilla, kun huomasin yllättäen, että ryhmä naisia ja miehiä puhuivat naisesta, joka oli saapunut paikalle. He myös nauroivat. Naisesta huomasi heti, että hän oli uusi ja tilanteessa todella hämillään. "

Yksi naisista jopa otti puhelimensa ja kuvasi naisesta videon," kirjoituksessa todetaan.

Kirjoittajan mukaan nainen huomasi tilanteen ja suuntasi kohti pukuhuoneita. Tilannetta todistanut treenaaja seurasi perässä.

"Löysin hänet itkemästä pukuhuoneesta. Hän kertoi minulle, ettei tiennyt mitä tekee, mutta hän halusi oppia. Hän kertoi hiljattain menettäneensä vanhempansa sydänkohtauksen seurauksena ja lääkärit olivat varoitelleet häntä samalla kohtalolla, jollei hän tekisi muutoksia elämässään."

"Kerroin hänelle, että voin näyttää hänelle, miten laitteet toimivat ja mitä hänen kannattaa tehdä. Tilanne johti myös siihen, että kolme treenaajaa sai paikkaan porttikiellon ja minä sen sijaan sain uuden ystävän."

Tarina on saanut runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa ja paikalla olleiden ihmisten julmuutta on kummasteltu runsaasti.

"Ihmiset ovat kyllä todellisia ääliöitä."

"Olen erittäin iloinen siitä, että kuntosalin ylläpitäjä tajusi ajatella asiaa tunne edellä, ei raha edellä."

"Tämä on niin surullista. Hän oli varmasti todella ylpeä itsestään, kun saapui paikalle ja nuo ihmiset onnistuivat pilaamaan senkin."

"Miten inhottavaa. Olisi ihanaa, jos ihmiset muistaisivat sen, että jokaisen on aloitettava jostain."

"Jälleen kerran opimme sen, älä koskaan tuomitse ketään."

Millaisia ajatuksia tapahtuma sinussa herättää?

Lue myös: Minun tarinani: Olin äänekäs ja kaunis - sekä kiusaaja

Lue myös: Äiti jakoi järkyttävän kuvan kuusivuotiaasta tyttärestään - "Tätä kiusaaminen tekee"

Lue myös: Sanni avoimena koulukiusaamisestaan: "Opettajat eivät halunneet, että uskoni maailmaan romuttuu"

Lähde: Bored Panda

Kilpailut

Uusimmat