Kuva: Emmi Moilanen

Kirjailija Miki Liukkosen muistokeräys on kerännyt jo yli 74 000 euroa - varat mielenterveystyöhön

05.10.2023 17:15 - Minttu Tikkanen

Liukkonen menehtyi kesällä.

Heinäkuussa menehtyneen kirjailija Miki Liukkosen muistoksi perustettu hyväntekeväisyyskeräys on kerryttänyt jo yli 74 000 euroa.

Kulttuurinpuolustajien perustamassa keräyksessä on voinut lahjoittaa Mieli ry:n toimintaan. Keräys on nyt päättänyt, mutta lahjoittaa voi siitä huolimatta edelleen.

Mieli Ry:n sivuilla kerrotaan, että kaikki kerätyt varat menevät "vaikeissa elämäntilanteissa olevien auttamiseen ja mielenterveyden edistämistyöhön Suomessa". Liukkonen oli julkisuudessa vuosien varrella avoimesti kertonut mielenterveysongelmistaan.

Mikäli sinulla tai läheiselläsi on itsetuhoisia ajatuksia, löydät apua muun muassa Mieli ry:n ja Mielenterveyden keskusliiton sivuilta tai ympäri vuorokauden esimerkiksi Sekasin-chatista tai Valtakunnallisesta kriisipuhelimesta: 09 2525 0111.

Lue myös: Miki Liukkoselta julkaistaan postuumisti vielä yksi romaani - allekirjoitti myös sopimuksen elokuvakäsikirjoituksesta

Lähteet: Mieli ry

Kilpailut

Uusimmat