Kuva: Shutterstock

Yle: Salmonella-aalto iski kissoihin - syynä mahdollisesti pikkulinnut

27.05.2024 08:15 - Nina Turunen

Kuluneen kevään aikana laboratorioissa on varmistettu 12 kissojen salmonellatartuntaa.

Kissoilla on todettu tänä keväänä poikkeuksellisen monta salmonellatartuntaa, kertoo Yle. Ruokaviraston Kuopion laboratoriossa varmistettuja positiivisia salmonellatartuntoja on ainakin kaksitoista. 

Tartunnat ovat olleet salmonella typhimurium -tartuntoja, joita esiintyy tyypillisesti pikkulinnuissa, kuten urpiaisissa, talitinteissä ja viherpeipoissa. Eniten tartuntoja on todettu Pohjanmaalla, mutta niitä on todettu myös Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa, Varsinais-Suomessa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Salmonellatartuntoja todetaan vuosittain niin kissoilla kuin koirillakin. Kissojen tartunnat ovat harvinaisempia ja niitä todetaankin enintään neljä vuodessa, lähinnä lopputalvesta. 

Tämän kevään tartuntojen poikkeukselliseen määrään ei ole selkeää syytä, sanoo Ylen haastattelema Ruokaviraston eläinterveystutkimuksen yksikön jaostopäällikkö Tarja Pohjanvirta. 

-Yksi selitys voi löytyä takatalvesta. Huhtikuun lopussa tuli vielä monin paikoin lunta ja pakkasta, jolloin ihmiset innostuivat jatkamaan tai jopa aloittamaan uudestaan lintujen ulkoruokinnan, Pohjanvirta spekuloi.

Takatalven aikaan lintulaudoilla havaittiin paljon urpiaisia, joka on salmonellalle herkkä lintu. Tämä on voinut altistaa ulkoilevat kissat tartunnalle.

Yleisimmät salmonellatartunnan oireet ovat syömättömyys, kuumeilu ja yleinen huonovointisuus. Oirekuva sopii myös moneen muuhun tautiin, minkä vuoksi kaikki aiemmin mainitulla tavalla oireilevat lemmikit eivät välttämättä kärsi salmonellatartunnasta.

Omistajien kannattaa seurata lemmikkiensä vointia ja olla tarvittaessa yhteydessä eläinlääkäriin. Tämän lisäksi hyvästä hygieniasta kannattaa myös huolehtia, sillä salmonella voi tarttua ihmiseen ja muihin eläimiin.

Lue myös: Kissanomistajat tekevät usein ilmojen lämmetessä kohtalokkaan virheen: "Voi loukkaantua vakavastikin"

Lue myös: Rahahuolet saavat yhä useamman luopumaan lemmikistään

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat