Kuva: Shutterstock

Juhlapyhien stressi voi viedä tunnelman joulusta - vinkit, joilla helpotat oloa pitkäkestoisesti

24.12.2020 14:15 - Senja Rapila

Laita kuulokkeet korviin ja kuuntele rauhoittavaa, melodista musiikkia.

Joulupyhät voivat olla stressaavaa aikaa monesta syystä. Jotkut stressaavat joululahjoista, toiset siitä, kuinka rahat riittävät joulun laittamiseen tai kuinka monessa paikassa pitäisi pyhien aikana vierailla.

Elite Daily -sivusto on listannut nyt viisi erilaista vinkkiä siihen, kuinka juhlapyhien stressiä voi välttää.

1. Rentoudu ruuan parissa

Jouluruuan laittaminen voi aiheuttaa monelle päänvaivaa, varsinkin jos joulua on tulossa viettämään koko perhe. Älä kuitenkaan ota siitä liikaa stressiä, vaan päätä tietyt ruuat, jotka teet joulupöytäään. Et voi miellyttää kaikkia, mutta voit hankkia esimerkiksi vaihtoehtoisen ruuan kaupan valmistiskiltä.

2. Meditoi

Meditoiminen on hyvä tapa rauhoittaa mielensä varsinkin joulukiireen keskellä. Vaikka sinulla ei olisikaan oikein omaa aikaa, voit keskittyä mielesi rauhoittamiseen esimerkiksi bussimatkalla tai työmatkalla. Laita kuulokkeet korviin ja kuuntele rauhoittavaa, melodista musiikkia. 

3. Liiku

Joskus on helppoa unohtaa liikkuminen, terveellisesti syöminen ja oma, rauhoittava aika - nämä voivat kuitenkin johtaa ahdistukseen. Muista siis liikkua edes jollain tapaa. Jos et nauti hikiliikunnasta tai sinulla ei ole aikaa tai varaa lähteä salille, kokeile kotona joogaamista tai kuntopiiriä videoiden avulla.

4. Lähde ulkoilemaan

Raitis ilma rentouttaa, se ei ole turha sanonta. Vietä aikaa luonnossa, sillä se on oiva tapa helpottaa stressiä. Jos ulkona on huono ilma tai et millään ehdi päivän aikana luontoon liikkumaan, osta kotiin kukkia tai katso kuvia luontomaisemista. Tai laita vaikka luonto-ohjelmat pyörimään vartiksi kesken päivän.

5. Vietä aikaa läheistesi kanssa

Kaikki eivät pysty viettämään pyhiä perheen tai läheisten seurassa, mutta se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että sinun pitäisi olla aivan yksin. Jos jollain ystävälläsi on sama tilanne, että hän viettää juhlapyhiä yksin kotona, samassa kaupungissa, kutsu hänet kylään tai tehkää jotain hauskaa. 

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Saatat näyttää jopa 3,5 vuotta ikäistäsi vanhemmalta - syyllinen ei ehkä yllätä

Lue myös: Kärsitkö stressivatsasta? 4 helppoa kotikonstia kiusallisten oireiden lievittämiseksi

Lue myös: Joulustressaajan muistilista pitää kiireen tunteen loitolla – ota kaikki irti juhlan odotuksesta

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 8.12.2018.

Kilpailut

Uusimmat