35 vuotta kuninkaan kuolemasta - Elviksen TCB Band Suomeen

14.08.2012 08:06 - Antti Granlund

Tällä viikolla tulee kuluneeksi 35 vuotta Elvis Presleyn kuolemasta. Laulaja kuoli 16. elokuuta vuonna 1977.

Ensi vuoden alussa juhlitaan Elviksen 78. syntymäpäivää, ja keskiviikkona 23. tammikuuta Helsingin Finlandia-taloon saapuu Elviksen 70-luvun liveyhtye, legendaarinen TCB (Taking Care of Business) Band. Konsertissa esiintyy myös 70-luvun alussa Elviksen taustalla esiintynyt gospelkvartetti Elvis' Imperials.

Erikoisvieraana mukana on myös lukuisten Elvis-tarinoiden mies, kiertuemanageri Joe Esposito, joka työskenteli Elviksen kuoleman jälkeen samoissa tehtävissä muun muassa Michael Jacksonille. Laulajana nähdään itävaltalainen Dennis Jale, jonka TCB-yhteistyö on jatkunut jo kymmenen vuoden ajan.

TCB-yhtyeeseen kuuluvat kitaristi James Burton, rumpali Ronnie Tutt, kosketinsoittaja Glen D. Hardin, sekä uutena jäsenenä Elviksen 70-luvun studiolevytyksillä bassoa soittanut Norbert Putnam. Ronnie Tuttin lisäksi konsertin toisena rumpalina vaikuttaa Paul Leim, jonka meriitteihin kuuluu soittaminen muun muassa Whitney Houstonin taustalla. TCB Band on vieraillut Suomessa Hartwall Areenalla vuonna 1999.

Uransa aikana Elvis työskenteli kolmen gospelkvartetin kanssa. Yksi niistä, nykyiseltä nimeltään Elvis' Imperials, saapuu myös Finlandia-taloon. Ryhmässä on mukana kaksi alkuperäistä jäsentä: Joe Moscheo ja Terry Blackwood.

Finlandia-talon Elvis-konsertin liput tulevat myyntiin huomenna keskiviikkona 15. elokuuta. Liput myy Lippu.fi.

Kilpailut

Uusimmat