Arttu Wiskari siirsi konserttiaan Formula 1:n vuoksi

19.03.2013 16:34 -

Arttu Wiskari on Kimi Räikkösen hyvä ystävä. Hän seuraa myös ahkerasti Formula 1 -kisoja. Toisinaan kisat menevät jopa työtehtävien edelle.

– Jouduin siirtämään viime viikonloppuna keikkaa aika-ajojen takia. Meillä piti olla keikka launtaiyönä yhdestä kahteen, mutta pyysin, että sitä aikaistettaisiin, jotta ehtisin katsomaan sateen takia siirretyt aika-ajot, Arttu Wiskari kertoo.

Viikonloppuna käydyssä Australian GP:ssä Kimi Räikkönen nappasi voiton.

– Ihan jäätävä suoritus Jäämieheltä! Tekniikka osui täydellisesti nappiin, Wiskari iloitsee.

Viime vuonna Wiskari kävi seuraamassa F1-kisaa paikan päällä Italian Monzassa.

– Itse kisa oli hyvä kokemus, mutta voin sanoa, että Italiassa ei kyllä toimi mikään, Wiskari harmittelee.

Kilpailut

Uusimmat