Kasmir julkaisi uuden singlen - kuuntele Amen

24.02.2016 09:08 - Anna Hopi

Kasmirin uusi kappale kertoo lankeemuksesta, mikä on kaikuja miehen omasta julkisuuden tuomasta elämänmuutoksesta.

Kasmir nousi räjähdysmäisesti suomalaisen uuden musan kärkinimeksi heti ensimmäisen albuminsa AMK Dropoutin biisien myötä: Vadelmavene, WOWWOWWOW, Iholla ja Vauvoja - kaikki biisejä jotka löivät läpi isosti Spotifyssa, radioissa ja livenä. Mieletön määrä keikkoja ja muita esiintymisiä sekä kaksi Emma-pystiä, vuoden tulokas ja vuoden biisi 2014.

Tarina ei jää tähän. Vuosi 2016 alkaa vahvasti, ensimmäinen uusi sinkku Amen julkaistaan keskiviikkona 24. helmikuuta.

Kappale voi yllättää Kasmirin ystävät. Koukuttavan pianointron ja mystisen tunnelman jälkeen ”mikään ei oo ennallaan, on sydän pois paikoiltaan...” Kasmir kertoo Amen-sinkusta:

- Amen on laulu lankeamuksesta. Ajattelin pystyväni selviytymään naarmuitta suosion mukana tuomasta elämänmuutoksesta, mutta eihän se ihan niin mennyt. Kaikki on hyvin nyt, mutta kaikella on hintansa. Myös unelmilla.

Amen-sinkun tekijätiimi on Kasmirin luottotyypit hänen itsensä lisäksi: Hank Solo, Jonas W. Karlsson ja Mikko Kuoppala. Sinkkuun valmistuu piakkoin myös Jaakko Mannisen ohjaama Kaliforniassa kuvattu video.

Kasmir esittää uuden Amen-sinkun 27.2. Saturday Night Livessä Maikkarilla.

Kilpailut

Uusimmat