Kasmir harvemmin julkaisee hissiselfieitä.
Fanit saivat kysyä Kasmirilta mitä vain Voice.Fi:n Instagramissa.
Kasmir aloitti uransa Collarbone-yhtyeessä.
Kasmirin Annoskateus-kirjaan mahtuu myös maukkaita reseptejä. Tähän lasagneen ihastuu niin vegaani kuin sekasyöjäkin.
Laulaja Kasmir ei ollut uskoa silmiään aamuyöstä, kun palasi baarista majoitukseen.
Toista albumia tehdessään tähti on yrittänyt pitää paineet pois studiosta, ettei kireys kuulu äänessä.
Laulaja tekee paraikaa uuden levynsä kappaleita vanhempiensa autotallissa.
Laulaja Kasmir on hakenut Kaija-kappaleeseen inspiraatiota omilta keikoiltaan.
Kasmir kertoo Helsingin Sanomille piilottelevansa tällä hetkellä kotonaan Haippirinki-viestiryhmän aiheuttaman somevihan takia. Pelkkä kaupassa käyminenkin tuntuu ajatuksena liian pelottavalta.
Osallisuus Axl Smith -kohuun vei Kasmirilta paikan tanssiohjelmasssa.
Poistuminen johtuu Axl Smith -skandaalista, jonka yhteydessä artistin nimi on noussut esiin.
Smith sai tuomionsa tänään Helsingin käräjäoikeudessa.
Kasmirin uusi kappale kertoo lankeemuksesta, mikä on kaikuja miehen omasta julkisuuden tuomasta elämänmuutoksesta.
Emma Gaalassa fiilistellyt Kasmir iloitsi paikalla olleista ystävistä ja päätyi pohtimaan myös tunnistettavaa lauluääntään.