Kari Tapio -elokuvassa käsitellään laulajan alkoholismia: "Aihetta ei voi sivuuttaa"

20.05.2016 09:11 - Anna Hopi

Laulaja Kari Tapio puhui eläessään alkoholinkäytöstään, joka riistäytyi ajoittain käsistä.

Nyt kun miehestä ollaan tekemässä Klabbi-elämäkertaelokuvaa, aihe tulee näkymään valkokankaalla. Kari Tapion poika Joona Jalkanen haluaa painottaa, että elokuva haluaa pysyä rehellisenä laulajan muistolle.

- Olemme puhuneet palavereissa siitä, että koko Suomen kansan kirous, alkoholiaihe tulee olemaan esillä elokuvassa. Aihetta ei voi sivuuttaa. Isä on puhunut siitä avoimesti alkoholismistaan, joten totta kai se on mukana elokuvassa, kertoo Joona Jalkanen.

- Käsittelemme myös perheen näkökulmaa. Olemme periaatteessa koko perhe olleet isällä töissä ja olemme kiertäneet perheenä Suomea ympäri koiria myöten. Elokuva käy isän elämää läpi uran alkuvaihelta viimeiseen taksimatkaan asti.

Kari Tapio menehtyi vuonna 2010 omaan kotipihaansa taksiin. Häntä yrittivät tuolloin elvyttää häntä ajanut taksikuski ja Pia VIheriävaara. Lue asiasta lisää täältä.

Kilpailut

Uusimmat