Kuva: Senja Rapila

Elämäkerta näyttää Cheekin nuoruuden koetukset: Väkivaltaisia jengitappeluita ja ystävän traaginen itsemurha

06.10.2016 00:02 - Anna Hopi

Tänään ilmestyneessä JHT - Musta lammas -elämäkerrassa Suomen tunnetuin ja menestyinein räppäri kertoo kaiken nuoruudestaan.

Cheekin, eli Jare Tiihosen nuoruudessa on ollut traagisia ja herätteleviä tapahtumia. Jos ensimmäinen luokkakaveri menehtyi nopeasti aivoverenvuotoon kesken koulupäivä, jatko on ollut sitäkin hurjempaa. Elämäkerrassaan Tiihonen kertoo, miten kuului nuoruudessaan Lahden kaduilla hengailevaan BWS-jengiin, jonka harrastuksiin kuului muun muassa näpistely ja spray-maalaaminen.

Elämä pikkukaupungissa oli täynnä jännitystä, kuten Jare kertoo vuoden 1998 kesän muistojaan.

"Alumiiniputkesta valmistamani pamppu on ollut mukana koulurepussani lähes joka päivä koko ensimmäisen lukiovuoden ajan./.../ Pidän pamppua mukanani, koska kostoisku viikonloppuiltojen kahakoista voi tulla milloin tahansa. Ellei jonkun kilpailevan graffapossen taholta, niin sitten rokkareiden, joiden kanssa välit ovat kiristyneet äärimmilleen sen jälkeen, kun Jeren kanssa pieksimme kaksi päälle hyökännyttä torttutukkaa Hakkiksella."

Tiihosella tuona päivänä kuitenkin kävi huono tuuri, ja kun kadun viholliset tulivat yllättäen vastaan, tuttu pamppu ei ollutkaan mukana.

"Olen Tammingin kanssa poikkeuksellisesti kaksin kiertämässä rundia. /.../ Käppäilen Hämeenkatua kohti Rautatienkadun kulmaa, kun eteeni törmää pitkä hujoppi räppijätkä nimeltä Saastamoinen. Tamming tuntee Saastamoisen, joka kuuluu UK-nimiseen graffajengiin. Pysähdymme heittämään läpykkää, kun Saastamoinen sanoo yhtäkkiä: "Jos jätkät meinaa jatkaa sitä tuhrimista, niin hommatkaa edes paremmat tussit. Alkaa muuten hävettää teidän puolesta. /.../ Palautan kommentin avarina Saastan otsaan niin, että lippis lentää hänen päästään. "

"Kaikki lyövät ja potkivat vimmatusti"

Nuori Jare ei osaa aavistaa, että vielä samana iltana pienestä kukkoilusta seuraa hervoton katutappelu, kun hän törmää uudestaan Saastamoiseen jengeineen.

"Hälytyskellot eivät soi päässäni, kun kävelen keskellä porukkaa moikkailen hyväntuulisena. Kukaan ei moikkaa takaisin. Yhtäkkiä tajuan, ettei minulle anneta tietä, vaan se tukitaan edessäni. /.../ Nyrkkejä ja Adidas-tossuja alkaa sadella päin näköä joka suunnasta. Pystyn vain suojautumaan, vastapalloon yrittäminen on mahdotonta, muuten oma naama on hetkessä muussia. /.../ Jotain osuu leukapieleen, tunnen lämpöä ja metallin maun. Pelko kouraisee vatsasta. Kohta tulee turpaan ja pahasti, ajattelen, näitä saatanan jätkiä on ihan liikaa."

Tiihoselle olisi voinut käydä pahasti, jos kaksoisveli Jere ja tämän ystävät olisi ehtineet paikalle ajoissa.

"(N)äen, kuinka Jeren nyrkki pasahtaa yhden UK-tyypin naamaan ja veri suihkuaa sen nenästä hupparin rintamuksille. Sitten vuorossa on seuraava naama. Ja seuraava. /.../ Samassa tajuan, että käynnissä on täysin primitiivinen vapaaottelu ilman hanskoja, ilman sääntöjä. Kaikki lyövät ja potkivat vimmatusti. /.../ tunnen, kuinka kyynärpää tai nyrkki osuu takaraivooni. Maa alkaa pyöriä, en ole varma kuka on missäkin ja tekee mitäkin, ja... sitten tappelu on ohi yhtä nopeasti kuin on alkanutkin."

Nolo kiihottuminen keskellä saksantuntia

Cheekillä on myös huumorintajua itsensä suhteen, ja Tiihonen valottaa monenlaisia kommelluksia, joita hänelle on sattunut kouluaikoina. Eräs huvittava tilanne sattui räppärin ensimmäisessä koulupäivänä Lahden lyseossa. Tiihosen veljeksistä Jere erotettiin jo yläasteella koulusta, mutta Jare oli hyvä koulussa ja pääsi siksi lyseoon jatkamaan opintojaan.

Tiihonen oli suorittanut hyvän saksan numeron Launeen yläasteella, mutta ei ollut valmistautunut siihen, että saksan tunnilla kieltä piti lyseossa oikeasti puhua.

"Kun tunti on päässyt vauhtiin, tajuan, että edessä on nöyryytys. /.../ Katson seinällä olevaa kelloa ja alan ynnäillä, milloin vuoro osuu kohdalleni. Jalkarannan hyvien perheiden kauniit, ryhdikkäät tytöt nousevat vuoroin kertomaan itsestään. Kaikki lausuvat saksaa sujuvasti. Yhdellä tytöistä on hammasraudat, mutta niin hyvä perse, että minulla alkaa seisoa. Kohta kaikki tässä koulussa tietävä, että Tiihosen Jare Patarista ei osaa mitään, ei ainakaan saksaa, ja lisäksi sillä on heltta housuissa kesken tunnin. Pohjattoman noloa."

Nuoren miehen onneksi kello kävi niin nopeasti, että se pärähti tunnin loppumisen merkiksi ennen kuin kenenkään huomio kääntyi Jareen.

"Kun kello pärähtää soimaan, ennen minua olisi ollut enää yksi oppilas. Vedän hatun lipan alas, pujottelen ulos luokasta, ryntään läpi ison kolkon pihan ja kohti kolmeykkösen pysäkkiä. Olin ajatellut piipahtavani koulun jälkeen Vihersilkin liikkeessä Vapaudenkadulla, mutta en halua näyttää heikkouttani porukoille enkä kenellekään muulle. /.../

Kerppukadulla talo on tyhjä. Ryntään suoraan omaan huoneeseeni ja käynnistän tietokoneen modeemin. Kirjoitan selaimeen Chasey Laine. Toivon, että yksinäinen hetki tavoittamattomissa olevien kauniiden naisten kanssa helpottaisi oloani."

Miksi nuori kaveri halusi tappaa itsensä?

Cheekillä on läpi elämänsä ollut hyviä ystäviä ja sama poikaporukka on seurannut häntä näihin vuosiin asti.Yksi on kuitenkin vanhoista ystävistä joukosta poissa. Vuonna 2004 Tiihonen menetti Novan, joka kuului jengin veijareihin ja ilonpitäjiin. Eräs baari-ilta on jäänyt räppärin mieleen erittäin hyvin, koska ystävä purki levottomuuttaan Jareen ja intti häneltä kappaletta poikien jengistä, Sikaryhmästä.

"Novan olemuksessa on outo klangi, enkä näe käkkäräpään silmäkulmassa sitä iloista veitikkamaista pilkettä, mistä hänessä niin paljon pidän. Nova vaikuttaa tänään aidosti desperadolta. Mikäköhän kaverilla on ongelmana? Eipä sillä, että alkaisin sitä tänään selvittämään, mietin, kun illan emännän hyvin treenattu persikka keikkuu ohitseni pitkin Hämeenkatua."

Nuoret miehet jatkavat iltaansa eri suuntiin, ja Cheek havahtuu miettimään Novaa seuraavana päivänä. Ammattikorkeakoulun kansantaloustunnilla yksi kavereista yrittää soitta hänelle. Kun tunti on ohi, Jare sai kuulla Lahdessa sattuneesta autokolarista, jossa kuoli nuori, parikymppinen ihminen.

"Tartun kännykkään ja soitan Latvakankaalle. Ennen kuin Jake ehtii vastata, tiedän jo vastauksen vatsanpohjassani. Nova. Nova perkele. Nova perkele! Näin siinä kävi, poliisit tutkivat, Latvakangas vahvistaa hiljaisena. Putoan polvilleni lattialle ja alan vaikeroida. Hakkaan nyrkissä puristamaani puhelinta lattiaan niin kauan, että kännykän kuori halkeaa rutsahtaen."

Hautajaisissa Jare ei pysty kohtaamaan Novan perhettä, tai näyttämään tunteitaan avoimesti. Suru ja ihmetys oli silti aitoa.

"Miksi 20-vuotias suurella kaveripiirillä siunattu ja varoissaan oleva kaveri halusi tappaa itsensä? Hyvä luoja, miksi? Se oli ollut nokkakolari rekan kanssa, ilmiselvä itsemurha. Kuulusteluissa rekkakuski oli kertonut, että Novan M3-sarjan Bemari oli vain lähtenyt yhtäkkiä tulemaan määrätietoisesti kohti, eikä hän ehtinyt tehdä mitään. "

Tiihosen Avaimet mun kulmille -levylle syntyi kappale nimeltä Sikaryhmä, joka kertoo Novan tarinan.

Lue myös: Cheek avoimena HS:lle: Itsetuhoisuus ja masennus veivät terapiaan

Kilpailut

Uusimmat