Kuva: Senja Rapila

Cheekin jättihitti sai alkunsa ysäriduon biisistä: "Häntä selkeästi jännitti, mitä me siitä sanotaan"

09.08.2017 17:45 - Senja Rapila

Taikapeili keikkailee aktiivisesti, vaikka monet eivät sitä tiedäkään.

Cheekin vuonna 2013 julkaistu kappale Jossu sai kertosäkeensä ysäriduo Taikapeilin kappaleesta Jos sulla on toinen. Cheekin kappaleessa kertosäkeen laulaa kuitenkin Jukka Poika, mutta alkuperäinen biisi raikaa taustalla.

Radio Nova kysyi nyt Taikapeilin laulajilta, Nina Tapiolta ja Hanna-Riikka Siitoselta, että mitä he ovat mieltä Cheekin Jossu-kappaleesta.

- Muistan kun Jare oli vieraana esiintymässä Idolsissa ja esitteli sen idean minulle. Muistan että se tuntui todella hienolta, että se oli sellainen kunnianosoitus, Siitonen kertoo haastattelussa.

- Häntäkin selkeästi jännitti se, että mitä me siitä sanotaan.

Taikapeilin hyväksynnän jälkeen Cheek teki kappaleensa ja siitä tuli välittömästi hitti. Taikapeili oli myös Helsingin jäähallissa Cheekin mukana esittämässä Jossu-kappaletta.

- Tuo on vain ihana juttu, että ihmiset kierrättävät vanhoja juttuja, naiset toteavat haastattelussa yhteen ääneen.

Lue myös: Raptori: "Oi, Beibi -biisin ainoa tarkoitus oli olla Suomen törkein pop-kappale!"

Lue myös: Suomalaisyhtye fiilistelee Suomen festarikesää: "Satoi tai paistoi, ihmiset jaksavat bilettää!"

Lue myös: Raptori villitsi yleisön ysärifestareilla - katso kuvakooste keikalta

Kilpailut

Uusimmat