Kuva: Mikko Räsänen

Elias Kaskinen, 25, rakastumisesta: "Koko elämäsi pyörii toisen ihmisen ympärillä"

18.08.2017 11:45 - Anna Hopi

Tauti-kappaleessa kerrotaan suhteesta, johon toinen osapuoli ei uskalla heittäytyä täysillä.

On huvittava sattuma, että kun laulaja Elias Kaskinen tulee haastatteluun promoamaan uusinta Tauti-singleään, hän on flunssassa. Kappale itsessään ei kuitenkaan kerro nuhanenistä, vaan siitä, kun rakkaus iskee kuin tauti.

- Kappale kertoo siitä, miten joskus ihmissuhteessa toinen osapuoli ei uskalla tai ole valmis syöksymään rakkauteen. Se voi olla toiselle todella turhauttavaa. Mikään ei ole pielessä, mutta ei vain sen toisen takia voida lähteä vakavaan suhteeseen, Kaskinen kertoo hymyillen Päivän Sankarien uudesta kappaleesta.

Kumpi rooli Kaskiselle on ihmissuhteissaan tutumpi?

- Samaistun molempiin, olen kokenut molempia puolia elämäni aikana. Pelkään koskea kadulla -biisimme kertoi myös sitoutumiskammosta. Väitän, että se on aikamme vitsaus.

"Olen romanttinen ja huomioiva"

Laulaja sanoo olevansa ihmissuhteeseen mennessään yleensä romanttinen ja huomioiva.

- Koitan huolehtia suhteesta, pitää liekkiä yllä kaikin mahdollisin tavoin, hän sanoo.

Oletko koskaan ollut niin rakastunut, että olo on ollut suorastaan "tautinen"?

- Tauti on ehkä väärä sana kuvaamaan rakkautta, rakkaus voi kyllä tarttua. En ole mitään huumausaineita käyttänyt, mutta olen lukenut, että kun on tosi rakastunut, olo on sama kuin olisit huumeissa. Siinä vapautuu hyvän olon tunnetta, saa virtaa ja voimaa. Koko elämäsi pyörii sen toisen ihmisen ympärillä, hän kuvailee.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Tyylinmuutos oli harkittu"

Päivän Sankareiden ensimmäinen Elämä lupaa mulle -albumi oli orgaanista iskelmäpoppia, uudessa kappaleessa mennään kohti elektronisempaa soundia. Muutos oli Kaskisen mukaan harkittu päätös.

- Meidän ensimmäinen levy sovitettiin treenikämpällä Kaapelitehtaalla. Toista levyä tehdessä emme ole soittaneet treenikämpällä, vaan se on tehty studiolla. Käytämme enemmän koneellisia elementtejä. Tämä antaa osviittaa tulevan albuminkin linjasta, laulaja sanoo.

- Olemme menneet intuition mukaan tässä, ja valinneet elektronisen soundin. Irti-biisi ja viimeiset Elämä lupaa mulle -levyn vikat singlet alkoivat kaikki mennä tähän suuntaan. Meillä on laaja kuulijakunta, mutta suurin osa on kuitenkin nuorempaa väkeä 17-vuotiaasta lähtien.

Kaskinen sanoo olevansa vanha sielu, jota ei kiinnosta tehdä kappaleita someilmiöistä. Hän haluaa tehdä biisejä universaaleimmista aiheista, jotka kiinnostavat eri ikäisiä kuulijoita.

Kuuntele uusi kappale alta.

Lue myös: Seiska: Jenni Vartiainen erosi nuoresta rakkaastaan - yhdistetään nyt toiseen suomalaislaulajaan

Kilpailut

Uusimmat