Kuva: Yle / Mona Salminen

Erika Vikmanin kohuttu UMK-biisi julki, jakoi mielipiteet rajusti - kuuntele

27.01.2020 11:15 - Iiro Myllymäki

Cicciolina-kappale on otettu ilolla vastaan ulkomaisten euroviisufanien keskuudessa.

Ennakkoon eniten kohauttanut Uuden musiikin kilpailun kappale Cicciolina on julkaistu. Kappaleen esittää entinen tangokuningatar ja Idols-ohjelmassakin kilpaillut Erika Vikman, 27. Kyseessä on toinen virallisesti julkaistu UMK-kappale, ja se seuraa perjantaina julkaistua Tikan I Let My Heart Break -biisiä.

Kappaleessa viitataan Italiassa kulttihahmoksi nousseeseen entiseen pornonäyttelijään ja parlamentaarikkoon Cicciolinaan, oikealta nimeltään Ilona Stalleriin, 68. Erika Vikman kertoi UMK:n pressitilaisuudessa Voice.fi:lle, että Cicciolina-kappaleella on feministinen sanoma siitä, että nainen voi elää rohkeasti välittämättä muiden mielipiteistä. Kappaleen rietas pohjavire on omaksuttu suomalaislegenda Kikalta.

- Koen yhteyttä siihen, mitä Kikka teki aikanaan. Hän on ollut tärkeä suomiviihteen edelläkävijänainen. Toivotaan, että tämä lauluni on kunnianosoitus hänelle, Vikman kommentoi.

Erika Vikman pyrkii Cicciolina-kappaleella Suomen tämän vuoden euroviisuedustajaksi. Edustajan paikasta kilpailee yhteensä kuusi artistia. Voittaja selviää 7. maaliskuuta. 

Jakoi mielipiteet

Cicciolinan julkaiseminen on herättänyt huomattavasti enemmän keskustelua kuin kilpakumppani Tikan kappaleen julkistus. Mielipiteet Cicciolinasta ovat jakautuneet rajusti. Kieli poskessa tehty viihdepoppi on joidenkin mielestä juuri sitä, mitä Suomen pitäisi Euroviisuihin lähettää. Esimerkiksi Facebookin Euroviisut-ryhmässä on esitetty mielipiteitä biisistä.

”Hävettää myöntää, mutta tämä on aivan loistava.”

”Tämä on parasta UMK:ssa hetkeen.”

”Todella huippu ja jää mieleen heti ensikuulemalta. Ja ulkomaalaisetkin tykkäävät, mikä on hyvä merkki. Ja vielä suomeksi. Tähän kunnon lavashow niin hyvä tulee.”

Ulkomailta reaktio suomenkieliseen kappaleeseen on ollut pääosin positiivinen. Esimerkiksi viisufanien ESC Forum -keskustelupalstalla biisiä on suorastaan hypetetty.

Euroviisut-Facebook-ryhmässä on esitetty myös voimakkaan kielteisiä mielipiteitä Vikmanin kappaleesta.

”Myötähäpeää... Kuten jo perjantaina kirjoitin ’Ei tällaista vanhanaikaista discohömppää voi viisuihin laittaa’.”

”Eipä ollut kovin erikoinen.”

”Voi hirvitys sentään.”

Cicciolina-laulun takana ovat Vikmanin lisäksi myös Arttu Wiskarille hittejä tehtailleet Janne Rintala, Mika Laakkonen ja Saskia Vanhalakka.

Lue myös: Erika Vikman laulaa UMK:ssa ex-pornotähdestä: "Minullakin on vahva erotiikka sisälläni"

Lue myös: Erika Vikman edusti hurjissa korkokengissä, fanit huolestuivat - "Nilkkamurtuma odottaa"

Kilpailut

Uusimmat