Kuva: Yle / Miikka Varila

Käärijän "härski" UMK-voittoesitys oli vähällä olla aivan toisenlainen, hätäpalaveri muutti kaiken - "Se olisi ollut tosi kliseinen"

27.02.2023 21:15 - Iiro Myllymäki

Käärijä väänsi Cha Cha Cha -esitykseensä lisää hölmöyttä tuotannon pyynnöstä. Nyt miehen ansiosta Suomi on yksi Euroviisujen voittajasuosikeista.

Käärijän koko haastattelun voi kuunnella alta tai Podplaysta tästä linkistä.

Käärijä, oikealta nimeltään Jere Pöyhönen, 29, otti vuoden 2023 Uuden musiikin kilpailussa murskavoiton. 29-vuotias mies kääri itselleen peräti 539 pisteen potin, kun toiseksi tullut Portion Boys sai 152 pistettä. Kilpailukappale Cha Cha Cha nousi heti julkaisunsa jälkeen suureksi ilmiöksi ja Käärijä kilpailun ehdottomaksi ennakkosuosikiksi ohittaen esimerkiksi kestosuosikki Robin Packalenin.

Kaksi päivää UMK-finaalin jälkeen haastattelustudioon astelee suursuosiosta häkeltynyt, luultavasti melko väsynyt ja ehdottomasti voitostaan kiitollinen mies. Viime aikojen tapahtumissa on paljon sulateltavaa. Aiemmin suurelle yleisölle tuntematon artisti on nyt kaikkien huulilla.

- Onhan tässä kaikkensa antanut fiilis. Toivotaan, että saan ottaa nyt vähän happea ja jatkaa sitten treeniä ja matkaa kohti Liverpoolia, Käärijä sanoo.

Käärijä edustaa voittonsa myötä Suomea Britanniassa Liverpoolissa järjestettävissä Euroviisuissa ensi toukokuussa. Ainakaan vielä hän ei tunne paineita tulevasta edustusmatkasta. Hän sanoo, ettei itse asiassa kokenut paineita UMK-finaalissakaan Turun Logomossa, vaikka hänen esitykseensä latautui eittämättä enemmän odotuksia kuin kenenkään muun kilpakumppanin livevetoihin. Hän pyrki sulkemaan ulkopuolisen paineen pois ja keskittymään vain omaan tekemiseensä.

Käärijä ottaa suosionsa vastaan nöyrästi, mutta ei nöyristellen. Hän sanoo uskoneensa alusta asti omaan UMK-voittoonsa. Heti kun hän oli kirjoittanut Cha Cha Cha -kappaleen yhdessä Aleksi Nurmen ja Johannes Naukkarisen kanssa, hän tiesi, että käsissä on jotain erityistä.

- Soittelin frendeille biisiä. Kun vertaa heidän ilmeitään ja fiiliksiään siihen, kun olen soittanut heille aiempaa tuotantoa, tajusin, että nyt tehtiin pojat jotain makeeta, Käärijä sanoo.

Käärijä vei voiton hurjalla piste-erolla muihin. Hän voitti sekä yleisö- että raatiäänet. (kuva: Yle / Miikka Varila)

Käärijä ei ole mikään aivan uusi tekijä musiikkimaailmassa. Vantaalta ponnistavan artistin ensimmäinen sinkku julkaistiin vuonna 2016, ja esikoisalbumi Fantastista näki päivänvalon vuonna 2020. Cha Cha Chassa kuuluu miehen ennakkoluuloton suhtautuminen musiikintekemiseen. Biisi hyppii genrerajojen yli Rammstein-vaikutteisesta rokista diskopoljentoiseen poppiin. Kappaleella on jo yli neljä miljoonaa striimausta Spotifyssa ja lyriikkavideollakin melkein kaksi miljoonaa katselukertaa YouTubessa. Cha Cha Cha on jatkoa UMK:n viime vuosien hittikimaralle, joka sai alkunsa Erika Vikmanin Cicciolinasta vuonna 2020.

Eurolavoilla Euroviisuihin

Kappaleen live-esitykseen kohdistui paljon odotuksia Käärijän ennakkosuosikkiaseman vuoksi. Monella viisufanilla menivät piña coladat väärään kurkkuun, kun show’sta nähtiin ensimmäistä videopätkää. Musiikkivideon painikehä oli vaihtunut eurolavoista kasattuun muodostelmaan. Moni pohti, että lopulliseen livevetoon eurolavat vielä vaihdetaan johonkin huolitellumpaan, mutta näin ei käynyt.

- Eurolavoilla haettiin suomalaista, raffia ja tietyllä tavalla kämäistä meininkiä. Se sopii Käärijälle tosi hyvin. Siloteltu tyylikkyys ei ole yhtään minun juttuni, Käärijä selventää.

Hänen missionsa live-esityksen suhteen oli selvä alusta alkaen.

- Ekoissa palavereissa sanoin, että haluan hämmentää ihmisiä ja tehdä härskin esityksen.

Tässä Käärijä onnistui. Live-esitys on jakanut mielipiteet. Joidenkin mielestä maaniset cha cha -tanssijat ja arkisen näköiset lavasteet ovat juuri oivalliset kappaleeseen, kun taas osa on jäänyt kaipaamaan musiikkivideon showpainiteemaa. Käärijä sanoo, että musiikkivideon painikehää ei missään vaiheessa pidetty vaihtoehtona UMK-finaalivetoon.

Show muuttui paljon matkan varrella. Kolme viikkoa ennen UMK:ta Käärijä esitti esityksensä koko UMK-tiimille. Tuotannosta esitettiin Käärijälle toive.

- Esitykseni jälkeen otettiin hätäpalaveri. Minut pyydettiin sivuun ja sanottiin, että nyt tarvitaan lisää Käärijää. Toimme esitykseen lisää hölmöyttä, Käärijä sanoo.

Käärijä ideoi esityksen jälkipuoliskolle hassuja tanssiliikkeitä ja neljän tanssijan muodostaman ”possujunan”, jolla artisti ratsastaa. Show muutettiin uuteen uskoon vain yhdessä päivässä. Alun perin Käärijän oli tarkoitus näissä kohdissa tanssia itse cha cha -askelia. Vaikutelma oli miehen mukaan paljon tyylikkäämpi, eli vähemmän käärijämäinen.

- On parempi, että siitä tehtiin tuollainen hölmö, koska se olisi ollut tosi kliseinen juttu. Veikkaan, että kansa ei olisi niin syttynyt siitä, Käärijä pohtii.

Artistin oli myös tarkoitus olla aivan toisessa lookissa. Piikikkäiden nahkahousujen pariksi oli päätetty musta, lyhyt takki. Vihreä muskelihiha-asu sai kuitenkin musiikkivideolla niin hyvän vastaanoton, että se päädyttiin ottamaan mukaan UMK-show’hun hieman tuunattuna versiona. Alkuperäinen asu olisi peittänyt Käärijän yläkroppaa, mikä ei ole artistin brändin mukaista, onhan hänen Instagram-nimensäkin yhden hänen kappaleensa tavoin ”Paidaton riehuja”.

Ennakkosuosikin asema ilahduttaa

Mitä sitten voi odottaa Käärijän show’lta euroviisulavalla? Tätä mies ei vielä itsekään tiedä. Palaverit tästä aiheesta ovat vielä edessäpäin. Päätökset riippuvat artistin mukaan siitä, millainen lava Liverpoolissa on.

- Toivon, että samaa teemaa tullaan jatkamaan. Jos löydämme joitain parempia juttuja, niin parannetaan sitten. Toisaalta mitä sitä hyvääkään muuttamaan.

Näin ollen voi olettaa, että esimerkiksi tanssijat nähdään myös Liverpoolissa.

- Ajattelisin, että he voisivat tulla. Katsotaan, onko samat tanssiliikkeet ja ovatko eurolavat siellä.

Tällä hetkellä Suomi on jopa yksi ennakkosuosikeista voittamaan koko Euroviisut. Tällä hetkellä toki läheskään kaikki maat eivät ole julkistaneet kilpailukappaleitaan. Nyt Suomi on kolmantena vedonlyöjien voittajaveikkauksissa, ja Käärijä vaikuttaa aidosti yllättyneeltä kuullessaan tämän. Käärijä on saanut erittäin paljon tukea paitsi Suomesta, myös kansainvälisiltä viisufaneilta. Onko tässä mahdollisuus toisintaa Lordin upea menestys, vieläpä suomenkielisellä kappaleella?

Käärijälle ulkomaisten fanien osoittama rakkaus tuntuu erittäin hyvältä.

- Onhan tuo mieletön homma. Pitää olla ylpeä itsestään ja taputtaa itseään olkapäälle, että jotain on tehty oikein, Käärijä sanoo.

Suomi kilpailee Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa toukokuun 9. päivä. Tänä vuonna säännöt ovat muuttuneet semifinaaleissa niin, että ainoastaan yleisöäänet ratkaisevat jatkoonmenijät ja eri maiden raadit tulevat mukaan kuvioihin vasta finaalissa. Jos Käärijän Suomessa saamaa yleisöäänipottia voi pitää ennusmerkkinä, hänen Cha Cha Cha -show’nsa voisi kuvitella seilaavan helposti finaaliin.

Käärijän koko haastattelun voi kuunnella artikkelin alusta tai Podplaysta tästä linkistä. Haastattelussa mies kertoo myös muun muassa, miltä somessa tullut seksisymbolin maine tuntuu ja millaisia lähestymisiä innokkailta faneilta on tullut sosiaalisessa mediassa.

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä, Radio City, Ysäri, Kasari ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Podcast: UMK-ennakkosuosikki Käärijä päätti alkaa panostaa musiikkiin käytyään lähellä kuolemaa

Lue myös: UMK keräsi tänä vuonna ennätysyleisön

Kilpailut

Uusimmat