Kuva: AOP / Matti Matikainen

BBC:n musiikkitoimittaja arvioi kaikki euroviisubiisit - näin kävi Käärijälle

06.04.2023 15:15 - Iiro Myllymäki

BBC:lle kirjoittava Mark Savage uskoo, että Suomella on mahdollisuus sijoittua Euroviisuissa viiden kärkeen.

Euroviisut lähestyvät, ja spekulaatiot tuloksista käyvät jo kuumina. Eri maiden pärjäämistä on nyt arvaillut Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n musiikkitoimittaja Mark Savage. Hän on arvioinut artikkelissaan kaikkien 37 osallistuvan maan kappaleet ja veikannut, miten kukin pärjää toukokuisessa mittelössä.

Suomea tänä vuonna edustaa Käärijä kappaleella Cha Cha Cha. Kappale on noussut suureksi hitiksi Suomessa, ja sillä on suurta suosiota myös kansainvälisesti. Suomi onkin kärjessä voittajaveikkauksissa, ja vedonlyöjien listauksissa Käärijän bilebiisiä pidetään toiseksi todennäköisimpänä voittajana heti Ruotsin Loreenin jälkeen.

Myös BBC:lle kirjoittava Mark Savage pitää Suomen kilpailukappaleesta. Hän vertaa kappaletta yli 10 vuoden takaiseen eteläkorealaiseen viraalihittiin PSY:n Gangnam Styleen ja sanoo, että kappaleen kuunteleminen vei hänet ”melkoiselle matkalle”.

Tässä on sanatarkat muistiinpanot, jotka kirjoitin ensimmäisellä kuuntelukerralla. ’Kuulostaa vähän kuin lusikalta tehosekoittimessa, mutta vähemmän melodiselta: Kakofonia thrash-kitaroita, hävyttömän halpoja syntikoita ja tahattoman hulvatonta euroräppiä. Yhtäkkinen käännös tarttuvaan J-popmelodiaan. Tämä olisi mahtava Dance Dance Revolution -pelissä'”, Savage kirjoittaa.

Hän jatkaa sanomalla, että hän alkoi todella pitää kappaleesta loppua kohden.

”Liveyleisöt ovat olleet tästä todella innoissaan, etenkin yleisöä osallistavasta cha-cha-huudosta”, Savage huomioi.

Toimittaja arvelee, että Suomi sijoittuu viiden kärkeen.

Ruotsille suitsutusta

Hyvän arvion on saanut myös Suomen pahimpana kilpakumppanina pidetty Ruotsi. Savage pitää Loreenin uutta viisuosallistumista riskinä. Nainen on jo voittanut Euroviisut vuonna 2012 Euphoria-kappaleella.

”Tattoo on myrskyävä trance-anthem, joka pyyhältää yli kuin hurrikaani. Avausmelodiassa on nokkela viittaus Abban The Winner Takes It All -kappaleeseen, ja lavaesitys on upea”, Savage kirjoittaa.

Loreen (kuva: AOP)

Toimittajan veikkaus on, että kappale on potentiaalinen euroviisuvoittaja. Loreenin lisäksi toimittaja pitää Ranskan edustajaa La Zarraa mahdollisena voittajana. Hän kuitenkin kirjoittaa olleensa menneinä vuosina huono ennustamaan euroviisuvoittajaa.

Twitterissä jotkut ovat jo pahastuneet siitä, että Euroviisut tänä vuonna järjestävä yleisradioyhtiö BBC julkaisee nettisivuillaan arvion, jossa osa esiintyjistä saa osakseen kovaakin kritiikkiä. Euroviisut järjestetään Englannissa Liverpoolissa, sillä viime vuonna Euroviisut voittanut Ukraina ei pysty järjestämään kilpailua sotatilan takia. Suomi kilpailee ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 9. toukokuuta. Finaali käydään lauantaina 13. toukokuuta.

Lue myös: Viisufaneilta yksimielinen tuomio Käärijän esiintymispaikalle Euroviisujen semifinaalissa

Lue myös: Käärijä ilahduttaa kansainvälisiä fanejaan - odotetut esiintymiset julki

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat