Kuva: AOP

Israelin viisukappaleen sanat menivät uusiksi - saa osallistua Euroviisuihin

08.03.2024 16:15 - Aaro Heiskanen

Israelin Euroviisukappaleen ajateltiin aikaisemmin viittaavan Hamasin iskuihin. Nyt kappaleen sanoja on kuitenkin muutettu, ja Israel voi osallistua Euroviisuihin, EBU tiedottaa.

Euroopan yleisradiounioni (EBU) kertoo hyväksyvänsä Israelin nykyisen edustuskappaleen.

- [Eurovision-]kilpailun hallinto on päättänyt hyväksyä Hurricane-kappaleen tulevaan kilpailuun tarkistettuaan sen sanoitukset huolellisesti, EBU kertoo tiedotteessaan.

Eden Golan edustaa tänä vuonna Israelia Ruotsin Malmössä järjestettävässä Eurovision-laulukilpailussa.

Golanin October Rain -kappale hyllytettiin alun perin, sillä sen ei koettu olevan poliittisesti sitoutumaton. Kappaleen alkuperäisten sanoitusten ajateltiin viittaavan lokakuisiin Hamasin iskuihin.

Israelin yleisradioyhtiö Kan aluksi empi kappaleen sanoitusten muokkaamista.

Israelin presidentti Isaac Herzog kuitenkin vaati kappaleeseen muutoksia, jotta Israel voisi osallistua kilpailuun. Kappale kulkee nyt nimellä Hurricane, ja se julkaistaan tämän viikon sunnuntaina.

Kappale on sanoituksia lukuunottamatta pysynyt samana.

Israelin osallistuminen Euroviisuihin on Gazan sotatilanteen takia ollut kuuma aihe. Esiintyjät useista maista ovat ottaneet aktiivisesti kantaa Israelin esiintymistä vastaan. Suomessa Ylelle jätettiin tammikuussa yli 1500:n musiikkialan ammattilaisen allekirjoittama vetoomus, jossa vaadittiin Euroviisuihin Israel-boikottia.

EBU:n kanta Israelin osallistumiselle on kuitenkin myönteinen.

Lue myös: Nyt tuli lupa viisujärjestäjältä, Israel kilpailee Euroviisuissa

Lue myös: He juontavat tämän vuoden Euroviisut

Lue myös: Windows95man lähtee Euroviisuihin: "Tästedes keskitymme musiikkiin ja show’n rakentamiseen"

Lähteet: BBC, Yle

Kilpailut

Uusimmat