Kuva: Fotolia

Parhaimmat tavat virkistää pienen lapsen äitiä - suomalaisasiantuntija kertoo

03.10.2016 15:00 - Anna Hopi

Sanna Wikströmin mukaan äiti kaipaa perhearjen keskellä eniten omaa aikaa - ja sen mahdollistamisessa voi auttaa lähipiiri.

Hidasta elämää -sivuston perustajalla Sanna Wikström on työnsä kautta pohtinut tapoja helpottaa arkea ja lisätä ihmisten hyvinvointia. Hänellä on itsellään kaksi lasta, joten hyvinvointikouluttaja tietää, miten kuluttavaa perhearki voi ajoittain olla. Silloin apua voi saada kumppanilta, sukulaisilta ja ystäviltä.

Wikström kertoi Iskelmälle parhaimmat vinkit virkistää pienen lapsen äitiä.

- Jos haluat virkistää pienen lapsen äitiä, niin mahdollista hänelle hyvät yöunet. Mahdollista hänelle myöskin hetki kotonaoloaikaa, ettei ketään muuta ole paikalla. Äiti saa tietenkin valita, mitä siellä tekee. Joskus itse siivoan, joskus en tee mitään ja joskus makaan lattialla ja ihmettelen, toisinaan taas meditoin. Se, että saat olla kotona rauhassa ilman, ettei kukaan keskeytä ajatustasi tai tunnettasi - se on äidille luksusta, toteaa Wikström.

- Jos äiti juo kahvia, niin jos vie vielä maukkaan kahvin hänelle, niin veikkaan, että se olisi sellainen combo, mitä monen lapsen äiti osaisi arvostaa - vaikkapa lauantaiaamuna.

Oma aika on tärkein

Kumppanilla on iso merkitys nuoren äidin jaksamiselle. Sanna Wikströmin mukaan mieskin voi tehdä paljon huomatessaan, että puoliso tarvitsee hetken omaa aikaa.

- Meillä jaetaan tehtäviä niin paljon, etten tiedä että kumpi on stressaantuneempi ja kumpi auttaa ketä. MIehellä kannattaa olla vähän pelisilmää katsoa, että jos nainen näyttää stressaantuneelta. Hän voi vaikka ottaa lapset ja viedä ne pihalle. Mitä tahansa se on, että nainen saa olla vähän aikaa rauhassa, toteaa nainen.

- Näkisin sen niin, että parisuhdeajasta puhutaan paljon, mutta omasta tyhjästä ajasta ei puhuta niin paljon. Sekin on tärkeää, ettei tarvitse ottaa ketään huomioon. Parisuhteessa aina kuitenkin pitää ottaa kantaa toiseen ihmiseen jos ei keskustelussa, niin kuitenkin täytyy aistia, mitä toinen tarvitsee. Oma aika on sellainen, mitä pitäisi priorisoida eniten.

(kuva: Sirpa Levonperä)

Lue myös: Hyvinvointikouluttaja Sanna Wikström: "Kukaan ei voi olla tehokas kahdeksaa tuntia päivässä"

Kilpailut

Uusimmat