Kuva: Shutterstock

Onko mieli maassa? 7 niksiä, joiden avulla kohotat mielialaa nopeasti

01.07.2018 10:15 - Emmi Moilanen

On tärkeää muistaa arvostaa omia saavutettuja unelmia ja tavoitteita.

On normaalia, että elämässä tulee vastaan ajanjaksoja, jolloin mikään ei oikein jaksaisi kiinnostaa ja mieli on massa. Erityisesti näissä tilanteissa on hyvä tietoisesti muistuttaa itseään asioista, jotka ovat hyvin ja saavat olon tuntumaan onnelliselta.

Thought Catalog -sivusto kokosi yhteen vinkit, joiden avulla ammennat positiivista asennetta elämääsi. Suomensimme parhaimmat neuvot alle.

Kokeile näitä:

1. Tee lista asioista, jotka asioista ja ihmisistä, jotka tekevät sinut erityisen onnelliseksi.

2. Kuuntele musiikkia, jonka tiedät kohottavan mielialaasi välittömästi.

3. Pue yllesi asukokonaisuus, jossa olo tuntuu mukavalta ja itsevarmalta.

4. Listaa kolme tavoitetta, jotka haluat saavuttaa lähitulevaisuudessasi. Pohdi myös, mihin toimiin sinun tulee ryhtyä unelmien toteutumiseksi.

5. Tee lista myös sellaisista asioista, jotka olet jo saavuttanut. Muista, että omista suorituksista saa iloita ja olla ylpeä.

6. Joka kerta kun katsot peiliin, kerro itsellesi myös yksi kehu.

7. Lähde urheilemaan tai aloita jokin muu harrastus, johon perehtymisestä olet haaveillut jo pitkään.

Lue myös: Kevennä kumppanin mieltä: 3 tärkeää lausetta jokaiseen parisuhteeseen

Lue myös: Oletko jo aikuistunut? Katso hauska lista ja testaa!

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat