Kuva: Shutterstock

Miksi unessa vierailee tyyppi, jota et ole nähnyt vuosiin? Asiantuntija selittää yleistä ilmiötä

22.10.2019 17:15 - Emmi Moilanen

Unet kertovat usein paljon meistä itsestämme ja elämäntilanteesta, jota juuri sillä hetkellä käymme läpi.

Kirjoitimme aiemmin siitä, kuinka unet, joissa riitelet ystäväsi kanssa voivat oikeasti merkitä sitä, että olet itse laiminlyönyt tärkeitä ystävyyssuhteitasi ja tunnet pettymystä omaa käytöstäsi kohtaan.

Nyt Bustle-sivusto selvitti, miksi unissamme aina silloin tällöin vierailee ihmisiä, joita emme ole tosielämässä tavanneet jopa vuosikausiin.

- Unista pitää tietää se, että niissä jokainen asia ja ihminen edustavat jotakin osaa sinussa tai sellaista asiaa, joka välillisesti vaikuttaa sinuun, uniasiantuntija Lauri Loewenberg aloittaa.

- Tyyppi, jota et ole nähnyt ikuisuuteen tai henkilö, joka ei oikeasti ole edes olemassa, edustaa unessa jotakin osaa persoonallisuudestasi, hän jatkaa.

Kuinka unessa esiintyviä ihmisiä sitten pitäisi tulkita?

Unessasi esiintyvä ihminen saattaa olla tuttu esimerkiksi alakouluajoiltasi. Loewenberg toteaa, että on hyvä kiinnittää huomiota siihen, millainen persoona kyseinen henkilö on ollut silloin, kun tunsit hänet.

- Näin joskus unia ihmisestä, jonka kanssa olin samalla luokalla kolmantena kouluvuotenani. En muista hänen sukunimeään mutta sen muistan, että hän oli ujoin tyyppi, kenet olen tuntenut. Hoksasin, että hän esiintyy unissani silloin kun en ole saanut ääntäni kuuluviin tosielämässä tai kun en ole tarttunut toimeen, vaikka olisi jo pitänyt.

- Alitajuntani viesti, että olen ollut kuin se tuntemani ujo ja hiljainen tyyppi, hän toteaa.

Tärkeää on havainnoida myös sitä, millä tavalla vanha tuttu käyttäytyy unessasi; auttaako hän sinua, vai onko hän pelottava ja uhkaava? Nämä tunteet pätevät todennäköisesti jollakin elämän osa-alueellasi juuri nyt.

- Nämä ihmiset viestivät asiaa sinulle unessasi hieman eri perspektiivistä, jotta voisit ymmärtää itseäsi paremmin, Loewenberg tiivistää.

Lue myös: Tutkimuksen mukaan riittävä uni tekee ihmisestä viehättävämmän - katso mikä on sopiva määrä

Lue myös: Eikö uni tule? Katso nopea ja helppo niksi, jonka avulla nukahdat helpommin

Lue myös: Etkö ole aamu- tai iltavirkku? Saatat samaistua uusiin unityyppeihin "torkkujaan" ja "iltapäivään"

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat