8 tositarinaa siitä, miten nainen selviää erosta
Erotuskaa voi lievittää esimerkiksi muuttamalla toiselle paikkakunnalle ja suomalla itselleen uuden alun.
Ero saa aina aikaan suuria tunteita. Niin vihaa kuin suruakin. Tärkeintä erossa toipumisessa on se, että antaa itselleen aikaa ja käsittelee tunteensa. Mutta millä muulla tavoin naiset ovat päässeet yli rakkauden päättymisestä?
"Teet sitten mitä tahansa, älä ole ystävä eksäsi kanssa. Itse tein sen virheen ja juuri kun olin pääsemässä jaloilleni, näin hänen aloittaneen suhteen tuntemani naisen kanssa. Jouduin siis aloittamaan toipumisprosessin uudelleen." Anne 23 vuotta
"Minulla kesti kuukausia tajuta se, että suhteemme oli ollut todella huono. Vasta tämän tajuttuani onnistuin käsittelemään eroa ja pääsin eteenpäin elämässäni." Carmen 26 vuotta
"Tunteiden läpikäyminen on ainut tapa päästä erosta yli. Itkut pitää itkeä. Sen teeskenteleminen ettei välitä, ei tee hyvää kenellekään. Anna itsellesi lupa surra ja olla vihainen." Erin 24 vuotta
"Kuuntele itsellesi tärkeää biisi niin pitkään, että olet unohtanut hänet. Niin minäkin tein ja sillä tavalla viime vuoden rasittavin hittibiisi pelasti elämäni." Jasmine 29 vuotta
"Lähdin vaeltamaan heti eron jälkeen ja otin tällä tavalla aikaa itselleni ja tunteilleni. Minulle se oli paras tapa." Dina 24 vuotta
"Muutin toiselle paikkakunnalle eromme jälkeen. Vaikka ajoitus ei ehkä ollut täydellinen, sain uuden suunnan elämääni." Kristen 24 vuotta
"Parasta on päästää irti ja ymmärtää se, että mikään ei ole pysyvää. Ei edes suru." Nadia 28 vuotta
"Itsensä kannattaa ympäröidä ystävillä, joiden kanssa voi keskustella asiasta, mutta myös pitää hauskaa." Patricia 24 vuotta
Lähde: Thought Catalog