Kuva: Fotolia

5 keinoa, joilla maksimoit hedelmällisyytesi

26.04.2017 20:15 - Karoliina Kotala

Biologista kelloaan ei voi kääntää taaksepäin, mutta omaan hedelmällisyyteen ja sen maksimoimiseen on mahdollista vaikuttaa.

Naisella on syntyessään tietty määrä munasoluja, joiden määrä hiljalleen vuosien saatossa vähenee. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jos lastensaantia lykkää myöhäiseen, voi todennäköisemmin törmätä vaikeuksiin raskaaksi tulemisessa. Geeneihimme emme voi vaikuttaa, mutta tietyillä elämäntavoilla voimme vaikuttaa hedelmällisyyteemme.

Alla ohjeita, jotka kannattaa huomioida nyt, jos toivot tulevaisuudessa tulevasi raskaaksi:

Lopeta tupakointi

Kyseinen keino on tehokas tapa vaikuttaa omaan hedelmällisyyteen. Tutkimusten mukaan tupakoivilla naisilla on suurempi riski varhaisiin vaihdevuosiin. Ruokavaliolla ja liikunnalla ei voi vaikuttaa munasolujen määrään, mutta tupakoinnin lopettaminen todella on merkityksellinen teko.

Vältä sukupuolitauteja

Erilaiset sukupuolitaudit ja seksin kautta välittyvät tulehdukset voivat olla haitallisia hedelmällisyydelle. Esimerkiksi klamydiaa voi sairastaa oireettomana tietämättään. Käytä siis aina kondomia uuden kumppanin kanssa.

Huolehdi painostasi

Liian alhainen tai korkea painoindeksi on yhdistetty hedelmättömyyteen, joten huolehdi terveellisestä painosta.

Perimä

Kysy äidiltäsi milloin hän on käynyt läpi menopaussin. Menopaussi sijoittuu yleensä noin 40-50 vuoden ikään ja varhain alkaneet vaihdevuodet voivat kertoa myös munasolujen aikaisesta vanhentumisesta. Jos siis lähisuvussasi naisten vaihdevuodet ovat alkaneet jo 30-40 vuoden iässä, ota yhteyttä gynekologiin ja selvittäkää yhdessä omien munasolujesi tilanne.

Aloita ajoissa

On vaikea ennustaa tärppääkö raskaus nopeasti, vaatiiko se runsaasti aikaa vai tarvitaanko siihen lääketieteen apua. Jos olet yli 35-vuotias eikä hedelmöittyminen luonnollisin keinoin onnistu puolen vuoden aikana, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Jos olet alle 35-vuotias, ota yhteyttä lääkäriin, jos yritystä on takana jo yli vuosi. Hedelmällisyyshoidot ovat sitä tehokkaampia, mitä nuorempana ne aloitetaan.

Lue myös: Miten painosi vaikuttaa hedelmällisyyteesi? Tutkimus kertoo

Lähde: The Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat