Kuva: Fotolia

Paljonko tarkalleen viikossa pitää urheilla laihtuakseen? Määrä yllättää!

04.05.2017 11:45 - Karoliina Kotala

Kevät on aikaa, jolloin monella on tavoitteena karistaa pari talven aikana kertynyttä kiloa. Mutta kuinka ahkerasti lenkkipolkuja on tallattava viikonkin aikana, jos haaveissa on laihtuminen?

Kuntoilubuumi on näin keväisin kuumimmillaan ja kuntosalit ja lenkkipolut ovatkin täynnä ahkeria treenaajia. Hormonitutkija Sara Gottfriedin mukaan liian raju treenaaminen voi kuitenkin tehdä vain hallaa painonpudotukselle, pitkän ja raskaan treenin vapauttamien hormonien vuoksi. Gottfriedin mukaan riittävä määrä liikuntaa viikossa on 20-30 minuuttia kerrallaan, neljänä päivänä viikossa, jos tavoitteena on laihtuminen.

Mutta sen sijaan, että työpäivä kuluu työpöydän ääressä ja autossa istuen ja illalla tehdään raskas tunnin treeni, parempi olisi huolehtia maltillisemmasta liikkumisesta säännöllisemmin pitkin päivää. Gottfriedin mukaan hyvä vaihtoehto on esimerkiksi istumisen sijaan seistä työpöydän ääressä tai käydä lyhyillä kävelyillä työpäivän aikana. Superraskaiden treenien sijaan Gottfried myös suosittelee esimerkiksi pilatesta ja joogaa, jotka kiinteyttävät koko kehoa kuormittamatta kehoa liikaa.

Liian raskaan treenin aiheuttama stressi kehossa ei edistä laihtumista, vana päinvastoin saa kehon voimaan huonommin. Ennen kaikkea liian kuormittavaa treeniä tulee välttää, jos elämä on hetkellisesti muutenkin stressaavaa. Myös tutkimuksissa on todettu jatkuvan stressin altistavan liikalihavuudelle.

Lue myös: Mikä miehen piirteistä vetoaa naisiin eniten? Tutkimus selvitti

Lhde: The Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat