Kuva: Fotolia

Eivätkö viimeiset kilot putoa yrityksistä huolimatta? 4 merkkiä kertovat, että olet jo ihannepainossasi

07.08.2017 21:45 - Emmi Moilanen

Jos et kärsi painosta johtuvista terveysongelmista on mahdollista, että kehosi on hakeutunut jo luonnolliseen ihannepainoonsa.

Dieetillä ollessa yksi tärkeimmistä päämääristä on usein oman tavoitepainon saavuttaminen. Aina toiveet pudotetusta kilomäärästä eivät kuitenkaan ole realistisia ja dieetin loppumetreillä voikin tuntua siltä kuin keho laittaisi vastaan laihdutusprojektissasi. Tällaisessa tilanteessa on mahdollista, että kehosi on jo saavuttanut luonnollisen ihannepainonsa. Tämän takia viimeisten kilojen pudottaminen tuntuu mahdottomalta, eikä ylimääräinen laihtuminen olisi oikeastaan enää edes tarpeellista.

Prevention-sivusto kysyi asiantuntijoilta, mitkä merkit paljastavat sen, että kehosi on saavuttanut jo luonnollisen ihannepainonsa.

Tarvitset asiantuntijoiden apua viimeisten kilojen karistamiseksi

Aineenvaihdunta hidastuu iän myötä, jolloin myös painon pudottaminen vaikeutuu. Vaikka olisit ollut nuorempana tietyn painoinen pitkään, on mahdollista, että kehosi ihannepaino on vuosien varrella muuttunut.

- Kun kysyn asiakkailtani milloin viimeksi he ovat olleet tavoitepainossaan, he vastaavat, että kouluaikana tai hääpäivänään. Eli useita vuosia sitten, kertoo ravintoterapeutti Jennifer McDaniel.

Tavoitepaino on mahdollista saavuttaa myös vanhemmalla iällä, mutta on hyvä varautua siihen, että laihtuminen ei käy käden käänteessä.

- Tavoitteen saavuttamiseksi kuluttaa paljon vaivaa ja energiaa. On myös mahdollista, että tavoitteessa pysyminen ei ole pitkäaikaista, McDaniel jatkaa.

Jos siis huomaat tarvitsevasi tiukkaa erikoisruokavaliota, personal trainerin jatkuvaa apua tai tuntien intensiivistä treenaamista viimeisten kilojen tiristämiseksi vyötäröltä, on mahdollista, että kehosi on saavuttanut jo luonnollisen ihannepainonsa.

Sinulla ei ole painosta johtuvia terveysongelmia

Jos et kärsi painosta johtuvista terveysongelmista, kirurgi Caroline Cederquist huomauttaa, että puntarin sijaan on parempi tarkkailla omaa peilikuvaansa. Erityisesti vyötärölihavuutta olisi hyvä tarkkailla myös esimerkiksi peilin tai mittanauhan avulla.

Vaa’an lukemien lisäksi tulisi kiinnittää huomiota myös kolesteroliarvoihin, verenpaineeseen ja verensokeriin.

Olosi on fyysisesti hyvä

Dieetillä ollessa olisi erityisen tärkeää tarkkailla pudotetun kilomäärän lisäksi omaa fyysistä hyvinvointiaan. Kysy itseltäsi pysyykö vireystasosi hyvin yllä koko päivän ajan tai jaksatko tehdä raskaan treenin ilman merkittävää uupumusta tai heikkoa oloa.

Edellä mainitut seikat ovat pudotetun kilomäärän lisäksi tärkeitä virstanpylväitä omien saavutusten tarkkailemisessa.

- On useita tapoja tarkkailla terveydentilaa, McDaniel tiivistää.

Olet jo todella lähellä tavoitepainoasi

Laihdutuskuurilla ollessa on hyvä muistaa, että lihas painaa enemmän kuin kehossa oleva rasva. Treenaamisen tuloksena olet pudotettujen kilojen lisäksi todennäköisesti kerännyt myös lisää lihasmassaa, joka voi aiheuttaa sen, että vaaka näyttää muutaman kilon enemmän kuin toivoisit.

- Usein potilaat haluavat laihduttaa esimerkiksi kolmetoista kiloa. Sen sijaan he ovat laihtuneet tästä kaksi kolmasosaa ja loppu kolmasosa on lisääntynyttä lihasmassaa. Tämä on juuri ihanteellista, Cederquist toteaa.

Kun tuntuu, että viimeiset kilot istuvat todella tiukassa mutta olet jo muuten tyytyväinen peilikuvaasi, muista, että olet todennäköisesti kerännyt treenin myötä kehoosi enemmän lihasmassaa kuin dieetin alussa.

Lue myös: 10 harhaluuloa laihduttamisesta

Lue myös: Aloita dieetti ilman kuntosalilla hikoilua – 6 tehokasta niksiä onnistuneeseen elämäntapamuutokseen

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat