Kuva: Shutterstock

Pienet ja arkipäiväiset tavat, jotka tekevät hallaa terveydellesi - Ethän sorru?

26.02.2018 20:45 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi negatiivisuus tai hammaslangan käytön unohtaminen ovat asioita, joihin moni syyllistyy päivittäin.

Omia pinttyneitä tapoja voi olla vaikea huomata itse. Aina silloin tällöin olisi kuitenkin hyvä pysähtyä tarkastelemaan omaa toimintaansa, sillä jopa arkipäiväisistä tavoista saattaa löytyä seikkoja, joilla tulemme tehneeksi hallaa omalle terveydellemme.

Bustle haastatteli asiantuntijoita ja kokosi yhteen listan arkisista tavoista, jotka voivat yllättävällä tavalla heikentää terveydentilaamme.

1. Negatiivisuus

Useimmat meistä käyvät päivittäin sisäistä keskustelua itsensä kanssa. Sillä on kuitenkin väliä, millä sävyllä juttelet itsellesi. Tavalla voi nimittäin olla yllättävä vaikutus kehon erittämän serotoniinin, eli niin kutsutun onnellisuushormonin, määrään.

- Tutkijat ovat sitä mieltä, että negatiivinen ajattelu tai ikävään sävyyn itselleen puhuminen vaikuttaa heikentävästi kehon erittämän serotoniinin määrään, toteaa psykologi Danielle Forshee.

Forshee jatkaa, että heikentynyt serotoniinin eritys kasvattaa riskiä masennusoireille. Muista siis seuraavalla kerralla kiinnittää erityistä huomiota siihen, millä tavalla itsellesi juttelet. Ole armollinen ja anna itsellesi tunnustusta saavutuksista ja onnistumisistasi sen sijaan, että keskittyisit pohtimaan vain sitä, missä sinun tulisi vielä parantaa omaa toimintaasi.

2. Unohdat hammaslangan

Vaikka lankaaminen ei olisi suosikkipuuhaasi, hampaiden puhdistamiseen käytettyä muutamaa ylimääräistä minuuttia ei kuitenkaan tulisi jättää väliin. Huono suuhygienia voi nimittäin ennen pitkää vaikuttaa yleiseen terveydentilaasi heikentävästi.

- Hampaiden lankaaminen parantaa suusi hygieniaa tappamalla bakteereja, jotka voivat olla haitallisia sisäelimille, selittää lääkäri William Phillips.

Suositusten mukaan hampaat tulisikin langata kerran päivässä.

3. Tingit unistasi tunnin tai kaksi joka yö

Vaikka muutaman tunnin lyhyemmät yöunet eivät alkuun tunnu suureltakaan menetykseltä levon määrästä, tämä tapa alkaa kuitenkin ennen pitkää rasittaa salakavalasti terveyttäsi. Univalmentaja Chris Branterin mukaan jo pienillä muutoksilla voi olla suuri vaikutus.

- Jos henkilö nukkuu keskimäärin kuusi ja puoli tuntia yössä, jo puoli tuntia pidemmillä yöunilla hän olisi merkittävästi lähempänä seitsemän ja kahdeksan tunnin suositusta.

- Suositusten mukaan nukkuvat kärsivät vähemmän korkeasta verenpaineesta, sydänsairauksista ja masennuksesta, Branter jatkaa.

4. Jätät aamupalan tai muita aterioita väliin

Jos skippaat aamupalan tai jonkun muun aterian silloin tällöin siitä syystä, että et tunne itseäsi nälkäiseksi, ei ole vielä syytä huoleen. Aterioiden syömättä jättämisestä ei kuitenkaan kannata tehdä tapaa itselleen, sillä väliin jääneet ruokailut voivat vaikuttaa terveyteen ja yleiseen vireystilaan enemmän kuin uskommekaan.

- Tutkimukset ovat osoittaneet aamupalan syömisen parantavan valppautta ja keskittymiskykyä, kertoo ravitsemusterapeutti Becky Kerkenbush.

Säännöllisellä ateriarytmillä on merkittävä vaikutus myös aineenvaihdunnan toimintaan.

- Syöminen noin kolmen tunnin välein pitää yllä aineenvaihduntaa ja on hyväksi myös kehon lihasmassalle. Säännöllinen ruokarytmi ehkäisee myös nälän tunteen syntymistä aterioiden välissä, Kerkenbush jatkaa.

5. Hengität pinnallisesti

Esimerkiksi joogatunneilla keskitytään siihen, että hengittäminen tapahtuu tarpeeksi syvältä. Tämä tarkoittaa sitä, että rintakehän sijaan hengityksen pitäisi tuntua vatsassasi saakka. Oikeanlainen ja riittävän syvä hengitys laskee sykettä sekä lievittää tehokkaasti esimerkiksi stressiä.

- Hengitä nenän kautta sisään ja pidätä hetki. Tämän jälkeen hengitä ulos ja tunne kuinka keho ja mielesi rentoutuvat toteaa joogaopettaja Anita Perry.

6. Et juo tarpeeksi vettä

Päivän mittaan tulisi muistaa juoda riittävästi nestettä. Nestehukka voi aiheuttaa nimittäin useita, ikäviä oireita.

- Päänsärky, ummetus ja lihaskivut ovat yleisiä silloin, kun ihminen kärsii nestehukasta, kertoo lääkäri Christopher Calapai Bustlelle.

Päivän aikana suositellaankin juomaan noin kuusi lasillista nestettä veden, mehun tai esimerkiksi teen muodossa. Kehon ollessa hyvin nesteytettynä myös mieli on virkeämpi ja energiataso pysyy paremmin yllä.

Lue myös: Arkiset tavat, jotka altistavat sinut flunssalle - ethän sorru?

Lue myös: Oudot tavat, joita pitkään yhdessä olleet pariskunnat tekevät - samaistutko?

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat