Kuva: Shutterstock

Flunssakausi jyllää - katso, pesetkö kätesi oikein ja riittävän huolellisesti

12.11.2019 16:15 - Emmi Moilanen

Käsiä ei kannata pestä liian kuumalla vedellä.

Syksyn edetessä kohti joulua, myös flunssakausi on nostanut päätään. Olemme uutisoineet aiemmin vinkeistä, joiden avulla vältät flunssapöpöjen tarttumisen kuntosalilla.

Yksi tärkeimmistä keinoista flunssan torjumiseksi on hyvä käsihygienia. Insider-sivusto haastatteli asiantuntijaa, joka kertoi, kuinka pitkään ja kuinka lämpimällä vedellä käsiä tulisi pestä parhaimman lopputuloksen takaamiseksi.

Kuinka kauan käsiä tulisi pestä?

- Suositellaan, että peset käsiäsi niin kauan, että ehdit laulaa ”Paljon onnea vaan” -onnittelulaulun kaksi kertaa, eli noin 20 sekunnin ajan, lääkäri Sarah Borwein ohjeistaa.

- Kahdenkymmenen sekunnin on todistettu olevan minimiaika sille, että ehdit todella pestä kätesi puhtaaksi, hän jatkaa.

Saippuoi huolellisesti mutta varo ihoärsytystä

Riittävän pitkän pesuajan lisäksi kädet on hyvä aina pestä saippualla. Muista kuitenkin, että maltti on valttia tässäkin asiassa. Älä käytä liian voimakasta saippuaa tai hankaa ihoa rikki.

- Nämä altistavat ihon kuivumiselle, halkeilulle tai jopa veren vuodolle. Tällöin myös bakteerit siirtyvät kehoon helpommin, Borwein varoittaa.

Pesu kylmällä vai kuumalla vedellä?

Insiderin artikkelissa kerrotaan yleisen harhaluulon olevan se, että mitä kuumemmalla vedellä peset kätesi, sen parempi.

- Ei ole mitään ohjenuoraa siihen, kuinka kuumalla vedellä kädet tulisi pestä bakteerien torjumiseksi. Kuuma vesi saattaa kuivattaa käsiä, jolloin myös iho voi vaurioitua. Joten suositellaan, että kädet pestään lämpimällä tai viileällä vedellä, Borwein kertoo.

Hän muistuttaa myös, että kämmenten lisäksi myös ranteet, sormien välit ja kynnen aluset ovat hyvä käydä läpi käsien pesun aikana.

Lue myös: Pientä flunssaa, mutta et osaa päättää, voitko treenata vai et - yksinkertainen sääntö auttaa sinua

Lue myös: Sitkeä syysflunssa? Asiantuntijat vinkkaavat parhaimmat ruoka-aineet, jotka lisätä lautaselle

Lue myös: Käytkö suihkussa päivittäin? Ei kannattaisi

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat