Kuva: Shutterstock

Erikoiset ruokayhdistelmät voivat edistää terveyttäsi - katso asiantuntijan vinkit ruokien yhdistelemiseen

22.03.2022 12:45 - Sanni Seppä

Asiantuntija kertoo, että erilaisten ruoka-aineiden yhdisteleminen voi tehdä hyvää terveydellesi.

Elintarviketieteisiin erikoiskiinnostuksen omaava ravitsemusterapeutti Rob Hobson on jakanut listan erilaisista yllättävistäkin ruoka-aineyhdistelmistä, jotka voivat lisätä terveyttäsi. Kyseessä olevat ruuat ovat terveellisiä jo itsessään, mutta niiden vaikutusta pystytään tehostamaan yhdistelemällä niitä toisiin terveellisiin ruoka-aineisiin. 

Hobson puhui tutkimuksen teettäneen ravintolisäbrändin Healthspanin puolesta, ja kertoi, että elimistömme kukoistaa eri synergioiden eli yhteisvaikutusten avulla ja useat meistä luovat niitä jopa tietämättään. 

Aiheesta tehdyn tutkimuksen mukaan 21 prosenttia 2000 aikuisista omaa vähän tai ei ollenkaan ymmärrystä siitä, mikä vitamiinien ja mineraalien rooli kehossa on. 

- Ruokavaliolla on suuri merkitys terveydellemme ja kiinnittämällä enemmän huomiota siihen mitä syömme ja miten yhdistelemme ruokia, voimme saavuttaa paljon hyötyjä. Näin voimme kohdentaa hyötyjä tiettyihin sairauksiin, kuten tulehduksiin, diabeteksen hallintaan, sydänsairauksiin tai menopaussin tuottamiin ongelmiin, Hobson kertoo. 

- Ruuat jotka ovat jo itsessään terveellisiä, voivat muuttua entistä terveellisemmiksi, kun niihin yhdistetään jokin toinen ruoka-aine, joka tehostaa niiden hyötyjä, hän jatkaa. 

Tutkimuksen mukaan 54 prosenttia aikuisista ovat tietämättömiä, että eri ruoka-aineiden yhdistäminen voisi olla hyödyllistä, ja 31 prosenttia ei ole ikinä juurikaan tullut ajatelleeksi ruokien yhdistelemistä saadakseen niiden terveysvaikutuksista enemmän irti. 

- Biologisesta näkökulmasta katsottuna kehomme tarvitsee erilaisia yhteisvaikutuksia toimiakseen, Hobson selittää. 

Esimerkiksi tummat rypäleet sisältävät itsessään paljon antioksidantteja, jotka auttavat hillitsemään sydän- ja verisuonisairauksia, syöpää ja neurologisia sairauksia. Rypäleet yhdistettynä terveelliseen sipuliin, voidaan ehkäistä veritulppia ja lisätä sydämen ja verisuonien terveyttä entisestään. 

Valkosipulin ja hunajan yhdistäminen taas voi auttaa hengitystieinfektioissa, sekä banaanin ja jugurtin yhdistäminen voi olla hyödyksi, sillä se voi vahvistaa luustoa ja edistää suoliston bakteerien toimintaa. 

Tummat rypäleet sisältävät paljon antioksidantteja. (kuva: Shutterstock)

Asiantuntija listasi kymmenen terveellistä ruokayhdistelmää:

1. Lohimantelicurry katkaravuilla

Mihin auttaa: Vähentää tulehdusta 

Yhteisvaikutus: Kalan sisältämä omega 3 + kurkuma. Kalan sisältämät omega 3-rasvahapot ja kurkuman sisältämä kurkumiini voivat yhdessä vahvistaa toistensa tulehdusta ehkäiseviä terveysvaikutuksia. 

2. Tuorepuuro manteleilla ja marjoilla

Mihin auttaa: Sydänsairaudet 

Yhteisvaikutus: Mantelien flavonoidit yhdistettynä paljon C-vitamiinia sisältäviin marjoihin. Näiden kahden yhteisvaikutus voi alentaa hapettunutta LDL kolesterolia. LDL kolesterolin hapettuminen on yksi sydänsairauksien kehittymisen avaintekijöistä. 

3. Salaatti tomaateista, avokadosta ja basilikasta + oliiviöljyä pinnalle

Mihin auttaa: Sydän- ja eturauhasen sairaudet 

Yhteisvaikutus: Lykopeenia sisältävät vihannekset yhdistettynä oliiviöljyn pehmeisiin rasvoihin. Lykopeeni on antioksidantti, jonka katsotaan alentavan sydänsairauksien riskiä. Lykopeenin imeytyminen voidaan maksimoida, kun sitä nautitaan yhdessä pehmeiden rasvojen kanssa. 

4. Aamupalasmoothie jugurtista ja banaanista

Mihin auttaa: Suoliston bakteerit ja luuston terveys 

Yhteisvaikutus: Probiootteja sisältävä jugurtti + prebiootteja sisältävä banaani. Probiootteja sisältävä jugurtti on hyväksi suolistomme bakteereille, samoin banaanin sisältämät prebiootit kuten inuliini. 

5. Sinihomejuusto ja viinirypälesalaatti punasipulilla

Mihin auttaa: Sydämen terveys ja verenpaine 

Yhteisvaikutus: Katekiinia sisältävät tummat rypäleet + sipuli. Rypäleiden sisältämät antioksidantit hillitsevät mm. sydän- ja verisuonisairauksia. Yhdistettynä terveelliseen sipuliin, voidaan ehkäistä veritulppia ja lisätä sydämen ja verisuonien terveyttä entisestään. 

6. Salaatti omenasta, saksanpähkinöistä ja pinaatista

Mihin auttaa: Kognitiiviset toiminnot ja mieliala 

Yhteisvaikutus: Omenan sisältämät flavonoidit + vihreälehtisten vihannesten sisältämät nitraatit. Tutkimusten mukaan flavonoidien ja nitraatin yhdistelmällä voidaan lisätä typpioksidin tuotantoa. 

7. Kurkumakana paprikalla (sisältäen mustapippuria)

Mihin auttaa: Nivelten terveys 

Yhteisvaikutus: Mustapippurin sisältämä piperiini + kurkuman kurkumiini. Kurkuman sisältämää kurkumiinia on tutkittu laajasti sen tulehdusta ehkäisevien vaikutusten ansiosta. Kurkumiinin imeytyminen kehoon saadaan maksimoitua mustapippurin sisältämän piperiinin ansiosta.

8. Mustapapuchili punaisilla paprikoilla 

Mihin auttaa: Raudanpuute 

Yhteisvaikutus: Mustapapujen sisältämä rauta + paprikoiden sisältämä C-vitamiini. C-vitamiini edesauttaa raudan imeytymistä. 

9. Inkivääri ja kurkumasalaattikastike sisältäen hunajaa ja valkosipulia

Mihin auttaa: Hengitysteiden infektiot 

Yhteisvaikutus: Valkosipulin fenolit + hunaja. Valkosipuli ja hunaja tunnetaan antibakteerisina ruoka-aineina. Tutkimukset ovatkin osoittaneet, että yhdessä niillä on suurempi kyky vähentää patogeenisten bakteerien kasvua, mikä johtuu niissä olevien fenolien ja rasvahappojen yhteisvaikutuksesta. 

10. Salaatti kikherneistä, tomaatista ja avokadosta + pinnalle oliiviöljyä

Mihin auttaa: Sydämen ja eturauhasen terveys  

Yhteisvaikutus: Tomaattien korkea lykopeenipitoisuus + oliiviöljyn pehmeät rasvat. Lykopeeni katsotaan alentavan sydänsairauksien riskiä. Oliiviöljy auttaa lykopeenia imeytymään, ja öljyn itsessään sisältämät pehmeät rasvat auttavat vähentämään tulehduksia, sekä lisäämään HDL-kolesterolia eli niin sanottua “hyvää kolesterolia”. 

Lue myös: Haaveiletko pitkästä ja terveestä elämästä? Ota 5 raaka-ainetta osaksi ruokavaliotasi jo tänään

Lue myös: Stressaako ja ahdistaa? Voit helpottaa oloa tietyilla ruoka-aineilla - katso

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat