Oululaismiehen yllätys - Lidlin myslin seasta löytyi kivi
Oululainen mies kohtasi tänään aamupalaansa syödessään yllättävän löydöksen, kun hänen suussaan alkoi pyöriä astetta kovempi purtava.
- Syön yleensä samaa Lidlin mysliä, jossa on melkoisen isojakin pähkinöitä purtavana. En siis kiinnittänyt kiveen huomiota vasta ennen kuin aloin pureskella. Luin aamuisia uutisia ja yllättäen tunsin poskessa jotain painavampaa, puraisin varovasti ja ymmärsin myslin sisältävän jotain ylimääräistä, mies kertoo.
Aamupalasta löytynyt kivi on reilun sentin halkaisijaltaan. Mistään kovettuneesta hedelmästä ei ollut kyse, sillä mies oli hakannut kiveä veitsellä.
- Vaimoni epäili sitä alkuun vitsillä kultahipuksi, mutta kyllä se ihan pelkkää kiveä on, mies naureskelee.
Oululaismies löysi kiven Lidlin Goody-merkkisestä hedelmiä ja pähkinöitä sisältävästä myslistä. Hän ei ole vielä ehtinyt olla yhteydessä liikkeeseen, mutta aikoo tehdä ilmoituksen liikkeeseen tapauksesta.
- Hätäisempi olisi saattanut hajottaa hampaansa. Onneksi olin tuumailutuulella ja muutenkin kävin aamulla hiukkasen hitaalla, niin säilyin ehjin hampain.
Kyseinen kivi ei ole pahin löydös, aiemmin samaisen miehen annoksiin on löytänyt usea muukin sinne kuulumaton asia.
- Savuporokeittoon oli tupsahtanut mukaan poron karvaa muistuttava eläimen karva. Erään makkaralajikkeen grillauksen jouduin lopettamaan sen tähden, että makkarasta löytyi ihokarvoja sisältävä lihakimpale. Se makkaramerkki ei vain enää maistu. En kerro sitä merkkiä, ettei kenellekään muulle tule kääntömahaefektiä. Mutta tähän nähden kivi myslissä on siis kesyä, mies tilittää Iskelmälle.